torstai 19. lokakuuta 2017

Ikävä lokakuu- Runotorstai

Miten voikaan ilo kuulua äänestä
vaikka maa huokaa kylmää,
sateen jäljet ovat armottomat
vihreys katoaa lehtimereen.

Miten voikaan kaipuu olla vain sanoissa
joita ei sydän saavuta

sanat eivät ole minulle
joka katselen vielä auringonkultaa
lehtien pinnoilla.

Värit tulevat lähemmäksi maata
joka meitä kutsuu ajallaan
miten voikaan olla iloinen
kaipuusta.

Hetken viivähtää haikeus
kipristää ihon alla
takaraivon lohkossa kipuilee
mutta ei tule asumaan
ei tänään.

-eh-


Hausmylly Ikävä lokakuu, Runotorstai




maanantai 16. lokakuuta 2017

Olen viivalla näkymätön

Harsomaisella pilvellä kurkkija
olen
olen olen
huuhkaja vailla ääntä

Kiljuvia kurkkuja maanteillä
keskisormen venyttämiä lierihattuja
olen olen olen

turha sanoa että olen
näkymättömistä äänettömin
sanoitta suuri
mutta pieni kun olen


Kuinka kivaa on haukkua lähimmäisiään
vertailla itseään paremmaksi kuin on
oletko oletko
sinäkin mitätön
kun noin uskallat avata suusi
mokoma pallo

Kohta hukumme muoviin
mutta kaupasta saa ostettua muovikassin
se on niin cool
ja ne verkkarit
tuulitakki
se kahiseva
mä olen upea!

Oksennan typeryyttä
eikö mikään enää ole kaunista

olen olen olen
tahallinen tahra paperilla
haalistuva muste elatusmaksuissa
ne hukkuivat kyyneliin
nesteeseen vaahtopäisiin


Ei auta hokeminen
ei tämä muuksi muutu.


Tukka silmillä ja kello kaulassa
sukat väärinpäin
kiristämättömät verkkarit
peilistä katsoo minä
viisikymppinen tavallinen tallaaja

vai pitäisikö nyt uudistua
vaihtaa itsensä nuorempaan
värjätä hiukset
ne kun jo harmaat

kerätä taidetta
ottaa lainaa
että saa upean kodin
auton
ja kateelliset ihmiset


ei ei ei

älä vaan usko minun juttujani
en minäkään aina näin tyhmä ole
mutta useimmiten

tämä on niin mukavaa
tällä viivalla sataa aina lasiin

sata lasiin
se on elämää

kunnes toisin todistetaan


Onneksi on sanat.


-eh-



perjantai 15. syyskuuta 2017

Aika ei hyväile hipiääni

mutta se jättää jäljet
joita en haluaisi kantaa
ne puristavat ja kutiavat
näykkivät poskiani

en jaksaisi katsella tähtiin
olen haaskoille ravintona
väsynyt liikuttamaan jalkoja
eteenpäin

ehkä jätän ne tähän.


-------------------------------

Takaraivossani asuu muutos
se hyräilee tuttua sävelmää
tee jotain
lopeta
no tee nyt
mitä odotat

Kohta olen valmis.

-------------------------------


Aika ei hyväile hipiääni
se tulee kovalla vauhdilla murtamaan
ihoani
sitä jota rakensin vuosikaudet suojakseni
nyt se haurastuu
ja tiedän on aika.


On aika.





-eh-


maanantai 21. elokuuta 2017

Runoja Rakkaudesta

en minä ole vielä valmis
olen hetken punaisessa unelmassani
läsnä illan suudelmalle
---------------
Innoissani katselen säteiden piiloutumista
aurinko painuu toiseen ulottuvuuteen
minun matkani on alussa
sinussa

---------------------

Kuulen kuinka sanasi uppoavat sieluni säkeisiin
hermoratani ympärille kietoutuen
soiden ikiunessani kauniisti
unohtumattomasti

sormesi soittaessa minua.

------------------------


Ilma täyttyy odotusta
olen yhtä kuin sateen ropina ihollasi
katseemme kohdatessa
aurinko punastuu

-------------------------

En minä pyydä mitään
silti saan kaiken
olen yhtä ajatusteni kanssa
matkalla

johon on helppoa jäädä

--------------------

Kun ajattelen sinua
silmissäni kyynel on ilonpisara
olet minulle niin paljon
loputon uni
unelmien taivas

eikä sille ole loppua.


-eh-




tiistai 15. elokuuta 2017

Kerro, kerro se sanoin

Aamu valkeni sumuisena, olin nukkunut levottomasti. Yöpaitani oli eilen vielä raikas, tänään se tuntui nihkeältä. Näin unia vuortenpeikoista. Olin yksin.

Kun lähdin tälle tielle, päätin että en lannistu, en anna periksi. Olen ja yritän.
Mutta joka päivä ne sanat ovat vaikeammat hyväksyä. Yrittää, yrittää päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen. Minä väsyn siihen.
Palkaksi en ole vielä saanut mitään. Lannistumisen tunteen ehkä.

Sanotaan sumun olevan vain vesipisaroita, mutta minulle ne ovat hiostavan yön jälkeen raikas suihku jota en halua lopettaa. En halua olla enää minä.

Katselen ikkunasta ulos ja huomaan auringon hiipivän vastapäisen talon seinustalle, luoden varjoja sen sivuille. Onko siellä kenties sieluni, joka pakeni yön varjoihin.
Olen vielä turta tästä ajatuksesta.


Jään olemaan tyhjä kuori tälle päivälle, ehkä voin sen täyttää huomenna, ehkä en.
Mutta saan olla yksin.


Minä ja materialistinen tyhjä kuppi.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Annan väsymyksen viedä-runoja

Ja se vie
yhä syvempiin vesiin
missä delfiinit ovat kultaisia
ehkä harmaita jos tarkkaan katson.

En kuitenkaan ole yksin
näen syvänteitä ja siellä on kallio
se valuu alaspäin.

Annan itseni suolaiseen syliin
kylmään unohdukseen
tyhjennän kaiken minusta pois.

Kuka voi katsoa minua enää silmiin
kun olen tyhjä kuori.

---------------------------

Huomasin sinut pysäkillä
heilutit viistosti kättäsi kuin kuningatar
katsoit minuun
et nähnyt.

Jäit mieleeni
tuona sateisena päivänä
olit liian laiha
vaatteesi olivat risaiset.

Joku sanoisi
miten voi päätellä jonkun olevan laiha,
sanon
jos vaatteet seisovat yksin pysäkillä
silloin voi sanoa.

 
-----------------------------------------

Sade hakkaa olkapäilläni
eivät nuo pehmeät pisarat ole kosketus
jota kaipaan
eivät ne ole ystäviäni.

Kuulen tyhjiä lupauksia,
näen muiden edenneen minusta
yksinäisyys,
mitättömyys on seuralaiseni,

huomaan se on jo normaalia
minulle.

-----------------------------------------

On niin helppoa olla joku muu
muiden vaatteissa.

Tule ota paikkani
annan sen sinulle
iloitsen jos täytät saappaani

On niin helppoa arvostella muita
mutta nähdä totuus itsessään
se on pirun vaikeaa

se tekee kipeää,
kuka sitä itsellen haluaa
ei kukaan.

Olen väsynyt
selässäni kasvaa siilin piikit.





-eh-







maanantai 12. kesäkuuta 2017

Hiljaisuudessa on voimaa, ehkä ei sittenkäään -runoja.

joka koputtaa olalleni aamun jälkeen
se heiluttaa käsiään illalla
kun yö on syvimmillään on vain hiljaisuus,

Niin hiljaista että en kuule mitään ääniä
ei edes aivoni kätkemissä impulssiaalloissa
ole elämää.

Odotan kellon nakutusta
keittiön seinällä
sen kellon joka on ollut hiljaa vuosia.

Onko aika jo  tullut,
kuulla ja nähdä
enemmän
vieläkin enemmän.

Kallistun hiljaa siihen suuntaan että olen hiljaa,
pysyn hiljaa
ei vaan jaksa.

Olla näkyvissä näkymätön.

......................................................................



Kun nämä sanat ovat luetut
katselen tämän sivun seiniä
ne jäävät koristeeksi
mutta eivät näkyviksi.

Suljen sanat ja rivit
ne ovat minulle todella tärkeitä
jaan ne muualla
ehkä
ehkä en

sanoja ne vain ovat.

--------------------------------------------------------

Uudistun monia keroja vuodessa
kierrän ja tutkailen

Aloitan alusta ja taas tutkailen
monia vuosia
menneitä ja tuleviakin, ehkä

Aika muuttaa minua
tapaani suhtautua elämään
ympärilläni oleviin asioihin

Maalaan pirut seinille ja kissanhännät pöydille
nostan niitä korkeammalle
ja kysyn

miksi.

Huviksi ei enää riitä.

------------------------------------------------------


Uneksin itseni perhoseksi
toukaksi toukkien joukkoon
savuisille lauteille hiirenkoloksi
meneeksi menninkäiseksi

ja totean eihän minulla ole siipiä.


Näkemiin ystäväni suruhuntu
ritareista jylhin
kuninkaiden sukua
sanailijoiden sielu

Näkemiin.






-EH-





tiistai 30. toukokuuta 2017

Sanoja ne vain ovat -runoja

Kyynel, virta vai putous
ilojen sanansaattaja
surun edellä kulkija.

Aaveet koputtelevat olalleni
älä ruoki tuntemattomia
ne vievät sielusi kadotukseen

Et ole nähnyt kaarnalaivoja pitkään aikaan
en ole.
jokeni jo peittymyt heinikkoon,
mutta pelloilla kasvaa unikkoja
vielä villinä
huumaten uskaliaat.

Hiukset hulmuten juoksevat nuoret
minä nutturaani oikaisen
salaa pyyhin silmäkulmaa
iho kuin paperia.

Kas siinä oli neitoperho
muurahainenkin
jo ruuhkaa valtatieni kuopissa.

Virtaa
vielä kyynel.


------------------------------


Autio on keinu
tuuli soittaa kelloja
naapurin parvekkeella.

Harmaa kivetys kutsuu varjoja
muut askeleet vaienneet.

Seinät ovat maalauksista tyhjät
näkymättömiä ihmisiä kaduilla
sieluttomat kurkkivat verhon takana
elämä on toisaalla.



-eh-


keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Hymy hipii eläväksi, - runoja.

katsomalla perhosten leikkiä
saman koivun ympärillä.
Sanoitta, mutta ei eleittä
ne lentelevät tietoisesti.

Minä juurrutan oloani tuttuun maahan
olen tietoisesti olematon
alkumetreillä vasta
elämäni alkupäässä.

En osaa olla
en.


Kuulen kuulemattomia sanoja
näen lukea rivienvälit
kauniisti soivat kirjaimet
eivät minulle, eivät oikeasti.
On raskasta kasata pöytähopeita
muille näytille.

Eivät ne opi
eivät kirjoita
eivät laula minulle.

Ne ilkkuvat laatikossa
hymyilevät minulle.

Hyvä että edes ne.


Hymy hiipii eläväksi
jos tietäisivät minut
olisiko tulijoita ovelle asti
nyt ei kukaan koputa

eivät he välitä
ei.


Kaappikellolla on sielu
se tikittää ja nakuttaa
en olekaan yksin.

En omista sitä
kuvittelen sen olevaksi
kuten itsenikin.



-eh-

lauantai 13. toukokuuta 2017

Suru kohtaa sanoissa

tuntematta ihmistä itseään
tunnen surullisuutta
luin lähdöstä lopullisesta
avoimet ovet suljettiin.

Avaamattomia kansia
monia kirjoja lukemattomia

Hän on poissa.


Seurasin hänen tekstejään
erilaisiin maailmoihin
muutamia viestejä vaihdeltiin
hiukan kuin tuntisimme
vain hiukan

Nyt vaikeni lauseet
kirjaimet ja sanat
ne menettivät ystävän

Ei suru kysy saako tulla kylään
se tulee kun on aika
se jättää viestinsä puolisolle
omaisille, tuttaville, ystäville

surun sanat ovat kyynelten kastamat
viimeiset sanat.


Ullan muistolle muutamia pieniä sanoja
sanoja joita hän rakasti kirjoina, ne olisivat erilaiset
minun sanani ovat vain tuulen henkäys aavalla ulapalla

Ullan luetut kirjat, Ullan muistolle.