torstai 22. joulukuuta 2016

Runotorstai Suudelma

peittonaan valkea huntu
morsiamen kimaltavat silmät

kaikuu sana käytävillä
seinät täyttyvät äänistä
pehmeää on kulkunsa
kun kevään purot solisevat

aika taittuu valoon
mielet tanssivat kilpaa
heräävät kera auringon

elämän suudelmaan

-eh-



Runotorstai haaste 434. Suudelma

tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulurauha ei ole kaikille saatavilla

Ei kunnioitusta
ei mitään väliä
ihmisellä
pääasia että oma napa, oma ideologia on oikeaa

saa tehdä mitä haluaa
ei mitään väliä
rajat auki kaikille
ei kukaan katso tarkasti silmiin
joukossa asuu tuho


ollaan niin kivaa naamakkain
sielussa kytee viha
uskotaan omaan ideologiaan
jossa ei ole rauhalle sijaa

Surullista että ihmisen elämä
on toisille arvoton
kuvittelevat tekevänsä isoja töitä
saavansa paikan taivaassa
oman jumalansa oikealla puolella

kaikkialla lisääntyvää
pahuutta.

Yhdestä kasvaa kaksi
siitä useampi

myös rakkaudessa
sitä ei saa unohtaa
vaikka suru repii ajatukset
tuska sydämen

vain yhdessä on voimaa
pahuutta vastaan



-eh-

Surullista lukea päivän lehdet. Erittäin surullista. Kun itse asun Saksassa se tulee lähemmäksi.



sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Sunnuntai aamuista hiljaisin..runoja

En pääse eteenpäin
minua vellovista ajatuksista
taaksepäin pääsen kyllä
juosten
katoan harmaaseen pilvimassaan
jään sateen alle virusten ruoaksi

ei minua joulu stressaa
vaan ajatus siitä että kaikki on tullut tiensä päähän
iloni tekemiseen hakee suuntaansa
sitä tietä jota oli niin kiva kulkea

jokin kolkuttaa pääkoppani puista pintaa
uusia ideoita kenties
voi kuinka ne olisivatkin tervetulleita
silmäni ovat niin häikäistyneet taiteeseen
mutta ei omaani
työni ei kanna hedelmää

se turhauttaa niin että olen harmaa
ja ymmärrän että mitättömyys on todellista

-----------------------------------------------------

sade supisee korviini
jaloissa lätäköt ovat mustia
astun  niiden päälle
ja kuvittelen olevani lapsi
kesän suotuisilla niityillä

ei, ei onnistu
näen vain sateen kastelmat jalkani

-----------------------------------------


voiko itsesälissä ryvettyä
voi
enkä edes koskaan tee niin
osaan sanoa totuuden itselleni
sillä näen sen

se on  revityt sanat harmaalla pohjalla
eikä mikään tekohymy saa sitä poistumaan

ehkä joskus täytyy ryvetä ja saada kolhuja
mutta entä aina?


-----------------

-eh-

perjantai 16. joulukuuta 2016

Leopold valmistautuu jouluun

Mikä ressi tässä nyt olisi, minähän olen kaiken jo tehnyt valmiiksi. Kävin alkossa, ettei vaan pääse glögi loppumaan. Pihtaavat sitä mokomat. Juoksuttavat ihmistä miten sattuu ja sitten tilaavat vain pari pulloa, oih kun pääsikin jo loppumaan. Mitä käytöstä se on? Selvää vedättämistä. Hanat auki vaan ja viini vapaaksi ruokakauppoihin, se on nykyaikaa se. Eikä heikon pidä juosta ja jonottaa sentään alkon ovella jo aamuvarhasella, se on nöyryyttävää. Ei saa juoda kun haluaa.

Minun jouluun kuuluu valmis buffetti. Jos on rahaa siis.Yleensä ei ole sitä murhetta, nooh liika raha tekee kavereista parhaita ystäviä. Jos ei ole rahaa menen kavereille notkumaan ja vien pari omatekemää sinappituubia mennessäni, kinkkukin, siis se lauantaimakkara tai jos hyvin käy sininen makkara tarvii kyytipoikaa. No eihän siinä sinappia ole, kai sen nyt tajuaa kaikki. Olen luova mies ja vielä runoilijakin, roduista jaloin.

Ihmettelen oikeasti jouluhössötystä. Miksi kaikilla on niin kiire? Mikä kiire sitä on, itse tehty sitähän se. Siten on niin tärkeää olevinaan ja muutenkin tehokasta. Minä olen jo vuosien saatossa oppinut että joulu tulee ja menee ihan vähemmälläkin tohinalla. Ainoo kiire meinas tulla kun en viime vuonna kerinnyt lähikaupan ilmaisille kakkukahveille joulun aikaan, olin reissussa juuri silloin.  Nykyään katson jo ilmaislehdistä missä on milloinkin tarjouksia että kerkiin mukaan. Laitan omatekemään allakkaan kaikki ylös ja näin pysyn ajantasalla. Sekin on työtä kun juoksee kaupasta kauppaan ilmaisten syötävien perässä. Ämpäreitä en kerää enää,  niitä jo muutama. Mutta niissä on hyvä tehdä sitä sinappia, ihan ite.  Seuraan kyllä aikaani, on muotia tehdä kaikki ite. On tehokastakin. Osaan minäkin tuunata. Helposti saan jonkun narun vedettyä ämpäriin kiinni ja sen sitten nättiin rusettiin, jo on tuunattua!

En minä säälistä kitise. Olen vaan tullut niin krantuksi vuosien myötä. En syö juurikaan lihaa, enkä paljon muutakaan. Vihanneksetkin näin talvella eivät ole niin kuin kesällä. Joku voi nyt tietenkin ihmetellä mutta olen taloudellinen ihminen ja vähällä toimeen tuleva. Köyhyysrajaa tai sen alittamisrajaa en muista koskaan ylittäneeni. Saan hyvin säästettyä rahaa kun ei syö. Ja kun vielä käy kirpparilla kun on alennusmyynnit, saa hyvää kudetta päällensä. Jos hyvä säkä käy olen roskiksilla, ei kun niiden takapihan varastolla vahdissa silloin kun on siivouspäivä, vai mikä se nyt oli. Se päivä kun laitetaan vanhat pois ja tulee uudet tilalle, lumpun kierrätystä.

Olen kyllä ovelakin. Kerran otin ämpärinkin mukaan kun lähdin ruokakaupan takavarastolle katsomaan mitä tänään on alennuksessa. Hiton hyviä paketteja laittoivat vihreään säilöön, mutta olin ovela. Ämpärini oli siellä ja sain sen kivasti täyteen hyviä ruokia, en katsellut päivämääriä. Samaan mahaan ne kaikki menee ja jos hiukan nyt perä rutisee, voi sanoa että kyllä suoli toimii, toimii se. Harmi kun vessapapri on harvoin alessa. Mutta osaan kierrätttä. No se on mun omaa patenttia, en kerro, ettet menetä yöunias niin  hyvän idean takia.

Jouluni on siis mukavan rauhallinen. Ei kukaan käy,  kun on niin kiire kaikilla. Ei tule kortteja, eihän niitä viitsi enää lähetellä. Netissä saa kaikkea niin kivasti ja näppärästi lähetettyä. Ja parempi se niin onkin, kun postilla ei ole aikaa juosta postia jakamassa kun niillä on tärkeempääkin tekemistä. Ja hyvä että ne on tekemässä muiden ihmisten töitä. En ole vielä tajunnut kuka postia sitten jakaa? Työttömille töitä ja meille laitapuolen runoilijoille, kivaa!
 Lahjoja ei ole tarvinnut ostaa enää aikoihin. Kelle ostaisin. Ei ole ketään enää. Sanoivat sopimuksensa irti kun tuumasivat että olen toivoton tapaus ja luuseri. Eivät ymmärrä runoilijaa, tätä minun syvintä olemustani. Eivät ymmärrä että tarvitsen sielulleni pehmeitä arvoja ja vakaata olotilaa. Sen saavuttamiseksi olen tehnyt paljon töitä. Joka päivä urheilen, kävelen paikalliseen Ja seurustelen kavereitteni kanssa, olen erittäin sosiaalinen. En ole erakoitunut. Mietiskelen syntyjä syviä. Osaa  vaipua lähes zenimäiseen olotilaan, nirvanaankin tosi näppärästi. Silloin en kuule enkä näe mitään. Olen siis tasapainoinen ihminen, hoidan itseäni, henkisesti kuten muotia on. Seuraan siis aikaani hyvin tarkkaan. Paitsi en kiirehdi. Kiirettä minulla ei enää ole.

Tai no ehkä kerran kuussa kun juoksen muitten kaltaisieni kanssa luukulle.

Yhden asian olen oppinut, ihminen on vain se joka kiirehtii. Joka on tehokas ja jonkin arvoinen siten. Me muut olemme vain taakkana valtiolle. Kasvatamme vajetta lisäämällä kuluja. Kyllä minä kävelen mielelläni ja seuraan aikaani  ja iloitsen kun komeet mersut vilahtavat ohi, siinä meni taas yksi päättäjä pikkujouluihin ja rahaa palaa. Ai niin se palkankorotus, kyllä ne herrat sen tarviikin, eihän ne muuten siellä isossa talossa olisikaan. Ei sinne mennä ainakaan sen takia että koulutusta olisi ja sen myötä jotain osattaisiin joten pakko olla muut syyt.

Kiitos vaan että saan olla ihminen. Se on moro, sano Leo vaan.. luuseri runoilija oman elämän hallituksessa. Olkaa kilttejä toisillenne, se on tärkeää, ei mitkään muut asiat.Rakkautta ja rauhaa, ollaan ihmisiä.

Voin siis sanoa..kuten asiaan kuuluu ME hallituksessa, sanoi eräskin nimeltä mainitsematon mies....

Jouluruno


mä uin joka päivä
syvissä vesissä, yksin

mä kasvatan kuoren
rapistuneen tilalle
yksin

kello tikittää seinällä
reinot ja ainot jääneet eteiseen
yksin

joulun ihmettä todistetaan jälleen kerran
yksin

mutta mikä tässä ollessa
yksin

kivaa kun ei ole taakaksi
kun on unohdettuna
yksin


-Leopold-






tiistai 13. joulukuuta 2016

Aamu valoton, runoja

sumuiset silmät katsovat yli vuorien
valo siivilöityy lähelle
vetiset ikkunankarmit
kasvoilla kuura

pimeässä yksinäinen vaeltaa
askeleissa
maailman pilvet


----------------------------------------

istuessani juuri tässä
sormillani kaikki sanat
tulevat ja menevät

pehmeinä soljuvat
ilman kaveria olevat

oikuttelevia lauseita
pilkut herättävät huomion
niihin tartutaan
pisteet ovat pulassa

sanoissa asuu mörköjä
ilkeitä peikkoja
ne läpsivät kasvoille
ohi mennessään

ehkä ystäviksi haluavat
---------------------------------------

naama ikkunassa
valkoiset tassut koputtavat ikkunaan

kynnet raapivat
maukuminen kuuluu
kovenee


ovi avautuu
alkaa kehräys

ääniä aamussa

--------------------------------------

kirjoitan sinut minuun
tulevaksi sanaksi
aamunkajoksi eteisen matolle
kynttilän puhallettuun liekkiin

kirjoitan pisaraan
siihen näkymättömään

hajonneisiin sateenkaariin
katoaviin unelmiin

kirjoitan sinut minuun
eilisen onnellisuuteen

tänään olen turta elämästä



-eh-


lauantai 10. joulukuuta 2016

Runoja lauantain ratoksi..

varjot hyppivät talon seinustalla
keikkuvia nuttuja pyykkinaruilla
punaista ja valkoista
kootaan niistä tonttulakkeja

ah minä käperryn ilon kaapuun
en kuuntele virvatulien loimua
olen vakaasti lumeton

helkkyvät sinisävyiset pallot
tähtiä mokomat
nurmikko heijastaa

silmäni taittaa ne kauniimmiksi
kuin onkaan

------------------------------------

voi kuinka rakastankaan sinua kaikuu jouluradion sanat
korviini tuohon huonokuuloiseenkin
sen rikkoi kitisevät veturin nupit
ja ne takorautaiset sepät
eivät kysyneet saavatko tulla kylään
toivat tuliaisia
pahus kun jää kuulematta juoruakkojen supinat

------------------------------

kuljen tuntemattomilla vesillä
sanat soivat selkeästi
radio pauhaa
suu mussuttaa suklaata

varpaat viihtyvät villasukissa
harmi kun sanoin liikkuvani
tänäänkin

---------------------------------

keltaisena kuin nuput auringon säteet
vasten vuorten harmaata pintaa
maalaus on silmiä hivelevä
kaunis
rajan rikkoo lentokoneen haihtuvat viivat
jalanjäljet

minun vielä niin pieniä
että näkyisivät kovin kauaksi

kaikki toimii rasvattuna ajallaan
sanottiin laulussakin


-eh-


 



tiistai 6. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivä 6.12.16






Mikä minä olisin ilman suomalaisuutta
olisinko ihminen lainkaan
kulkisinko pommien seassa
paljain jaloin
olisinko mätänevä raato alastomana tiensivussa
raiskattuna silvottuna
ilman inhimillysyyttä olla ihminen
koskaan

Mikä minä olisin ilman heidän monien kaatuneiden
jotka taistelivat minulle maan
olisinko vieraan vallan jaloissa
arvoton, nimetön

Nyt minulla on maa johon uskon
maa jonka kansalaisuutta kannan ylpeänä

Ei ole väliä missä olen
kotimaa on aina sama

Suomi!


Hyvää Itsenäisyyspäivää ja Kiitos kuuluu veteraaneille!

Sytytän kynttilät heidän muistolleen ja sille että saan olla vapaa ja suomainen !


(kuva cco lisenssikuva, vapaasti käytettvä. Runo omani.)


maanantai 5. joulukuuta 2016

Sanoja valkoisella paperilla

peittelevät alastomuuttaan
raamittomat riimit

rohkeus on puettu punaiseen
minipituiseen
ja suuriin korkoihin

minä leikin tulella se huutaa
sanoilla joita kukaan ei halua kuulla
ei saa sanoa mitään
niele niele toisten pahuus
ole valkoisella paperilla tyhjyys

---------------------------------------

Hypi hypi heikko olet
lyö päätäsi seinään
ne kestävät kyllä

saa sanoa rumasti
saa loukata
saa lyödä
ei mitään väliä

eihän toinen ihminen ole enää mitään
kun itsellä on kaikki hyvin

hypi hypi

----------------------------------------


käpertyisin villasukkiin
ylisuuriin vaatteisiin
näkymättömäksi
olemattomaksi

mutta en voi
kun hengitän vielä

----------------------------------------


illan pimeydessä
se saapui

ensin hiljaa
sitten voimakkaammin

yksinäisen tuska
kyyneleistä suolaisemmat



-eh-

tiistai 29. marraskuuta 2016

Kun mieli väsyy..runoja

se väsyy niin ettei valo yllä silmiin
ei kulje aamutossujen ripeä askel

kääntyessä ei huomaa seinien varjoja
eikä ulkona tuule
puissa mustat rangat eivät liiku

kun mieli väsyy
mitä jää jäljelle

ärräpäiden kiristys
pellavan kosketus iholle
tyyny jonka painuma ei tasaannu
peiton kätköissä  hiljaisuus



ei jaksa liikuttaa ajatuksiaan eteenpäin
voimat kuluvat ropan pystyasennon pitämiseen
ehkä vielä
ehkä

musiikki soi kovemmalla
lukemisessa huomaa sanat

mutta nyt on talvi
karhutkin nukkuvat




tekemättömät työt odottavat epäjärjestyksessä
armeijan kuri on unohtunut
sulassa sovussa villakoiratkin
eivät raukat pääse ulkoilemaan

siirtelin huvikseni lehtiäni
pöydältä toiselle
kissani raapi jalkojani
juu juu
se haluaa syliin

kehräämiseen ei totu
eikä koirani palvoviin silmiin
marsutkin tulevat kädelle

ehkä ne tietävät
tämä pimeä aika käy hermoille
ja ymmärtävät minua

-eh-


Kolme runoa tai vain yksi, miten vain tulkitaan :)


maanantai 21. marraskuuta 2016

Pika pokkariarvonta!






Pika pokkariarvonta siis kyseessä, eli aikaa on noin viikko. Hyviä kirjoja, jännitystä ja muuta mukavaa luettavaa.

1. Lukijoille ja lukijoiksi liittyville. Eli pitää olla lukija!

1 arpa ja onnea mukaan :)

Muista kommentoida että tiedän olet mukana!

Arvota suoritetaan 28.11.16!

torstai 17. marraskuuta 2016

Sumua, runoja vailla mieltä

kosketus oli kylmä
hangilla hohtivat lukuisat tähdet
liekö tippuneet öisen myrskyn jäljiltä

kipuileva kylmä
upottavine silmineen
mutta miten kaunis se onkaan
liikaa silmieni ohuille kalvoille
rikkirevityille syksyn jäjiltä


-eh-


huokaa vanha tammi
maatuneet poloiset multiin
ne vaikertaja naiset
tietäjät sun muut erakot
ne jotka pilkkasivat kolmatta tulijaa
uusien ennustusten myötä
sateen jälkeen ei aina paista

mutta laho puu on kaadettava

-eh-


sumussa kulkee tähtipari
pieni ja suuri
käsikkäin olisivat
polte tuhoaa ystävyyden
tähtipöly tukahduttaa
sumussa parempi yksin

mitä jäkälää syöt kurja
matkalaisen elämä on aina yötaivaan ilo

-eh-


kellon tikityksen lomassa
on helpompi ajatella maditaatiota kuin
laskea tunteja aamuun

eh-

maanantai 7. marraskuuta 2016

Runoja illan hämyyn..






Hukun ja pyörin
mitä onkaan vapaus siivetönnä
pyörteessä kierin
ajatusteni onkaloissa
pohjalla
pohjalta
siellä odottavat sanat
kaikuna

-eh-

 
Entä jos minä lennän kuin perhoset
piiloon talven kylmyyttä
palaaanko takaisin tuonelan kammioista
uutena toukkana

ehkä minä lennän tuulen mukana
vuortenpeikkojen luoliin
asumattomille saarille
hiekanjyväksi

ehkä vain uneksin olevani seikkailija
joka suunnistaa tähdistä

anna aikaa oi kuu
anna aikaa minä kokoan itseni jälleen
ehkä tässä elämässä synnyn vielä
uudelleen perhoseksi
toukaksi toukkien joukkoon

-eh-


Kun kylmä repii niveliäni
minä rasvaan itseni öljyllä
kääriydyn sadeviittaan ja
nauran uusille pisaroille
lumihiutaleelle hymyilen
se tuo valon tullessaan
seinät ovat hetken paperia

-eh-



aallokko kutsuu
meri pauhaa
ehkä siellä asuu merenneitoja
katoavia satujen hahmoja
vaahtopäissä viitta
kuin huntu
en kosketa
kuuntelen vain puhettaan

-eh-


tiistai 1. marraskuuta 2016

Laila Hirvisaari Hiljaisuus

Poistuin omalta mukavuusalueeltani ja kannatti poistua, ehdottomasti.!

 Kuva Otavan sivulta sekä alla oleva teksti.

"Riipaiseva tarina yksinäisen lapsen peloista ja salaisuuksista
Eletään sodanjälkeistä aikaa pienessä kylässä lähellä itärajaa. Inga on luokan kummajainen. Isovanhempien hoivissa kasvanut yksinäinen tyttö lukee paljon ja on kiinnostunut avaruuden ilmiöistä, mutta on lakannut puhumasta ja hoitaa koulutehtävänsä kirjoittamalla. Esiliinantaskuvihko täyttyy kysymyksistä ja vastauksista.
Opettajalta ei riitä ymmärrystä, luokkatoverit pilkkaavat Nilkku-Inkuksi. Päiväkirja ja mielikuvitusmaailma ovat tytön pakopaikka ja pelastus. Kesävieraaksi saapunut poika lohduttaa ja auttaa viimein kohtaamaan menneisyyden kauhut.
Pitkään vaietuista sota-ajan tapahtumista lähtenyt tarina saa yllättävän lopun."

Miten elin mukana  Ingan koulunkäynnissä, hänen peloissaan ja ahdistuksesssaan. Miten  koin hänen tunteensa voimakkaina myös itse. Miltä menneisyys on voinutkaan tuntua tuossa pienessä tytössä. Näin tapahtumat myös omin silmin ja oli helppoa samaistua. Miten erilaisuus on ollut varmasti aina tuskaisaa kokea. Koulukiusaamisesta puhumattakaan.

Kirja vei mukanaan, sivu sivulta. Olin Ingan matkalla koulutiellä, luin hänen vihkostaan tuntojaan, olin läsnä. Niin hyvin sai kirjailija minutkin mukaansa. Ja minä sentään olen vannoutunut dekkarifani.

Olen joskus aikoja sitten yrittänyt lukea Hirvisaaren kirjoja, silloin ei aika ole ollut sopiva. Ehkä nyt on, olenhan itsekin vanhempi. Hänellä on hyvä ote kirjoittamiseen ja näin ekana kirjana hyvä aloitus. Ja varmasti myös aikaisemmat kirjat ovat hyviä lukukokemuksia koska hän on kirjoittanut monia kirjoja eikä ote ole löystynyt.


Oma hankinta. Suosittelen!

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Outi Pakkanen Peili





Oma hankinta ja oma mielipide kirjasta. Kuva Otavan sivulta. Luettu Luekirja sovelluksella.

Pitkästä aikaa tartuin Outi  Pakkasen kirjaan, sillä en pitänyt edellisestä. Jossain oli mainintaa että se edellinen Helle kuuluisi kategoriaan dekkarit, mutta oli kaukana siitä. Lähinnä kevyttä lähiöromaania. Pakkasen alkutaipaleen kirjat ovat olleet todella hyviä, liekö syy innostumisessa, motivaatiossa. No nyt kuitenkin luin tämän uuden Peilin.

Alkuun ajattelin ei taas, tämä ei kulje, laahaavaa ja pitkästyttävää lukemista.

Luin ja luin eteenpäin sinnikkäästi ja huomasinkin että pidin tästä enemmän kuin edellisestä. Pidin kirjan keveydestä ja siitä että vaikeitakin asioita oli otettu mukaan, kuten lapsettomuus, ikäkriisiä, parisuhdeongelmia  mutta siinä ei ryvetty eikä kahlattu sivutolkulla. Ja pidin siitä että ehkä jo seuraavassa kirjassa Anna Lainetta ei ole, sillä tämän persoonan voisi jo jättää pois, niin pieni osa oli häntä tässä kirjassa, että ihmettelin miksi se sinne oli ängetty, turhan päin, ei oikein istunut enää teemaan eikä kirjaan yleensäkään.

Kyllä Outi Pakkanen kirjoittaa osaa, siitä ei ole kyse, mutta jokin nyt puuttuu, sanat ovat innottomat, sieltä puuttuu tilanteiden todellisuuden tuntu. Ehkä joskus on hyvä päästää irti ja tehdä muuta teemaa kirjoihinsa, sellainen tuli fiilis tätä lukiessa. Häneltä on ilmestynyt niin valtavasti kirjoja että niitä jo ostetaan nimen perusteella. Niin tein minäkin edellisen kanssa nyt olin utelias. Häntä on paljon kehuttu joten ostin senkin takia, halusin nähdä että mitä onkaan kansien sisällä.

Oli tässä siis miinuksiakin, tuo Anna Laine jota ei tarvita enää, on turhaa pitää häntä roikkumassa kirjassa jossa on ihan muu juoni kuin hänen ympärilleen punottu. Ja joitakin oli käsitelty liian keveästi, tapahtuma joka koski lasta, en kerro sen enempää. Mutta jos se oikeasti tapahtuu, on tunteet paljon pahemmat, nyt koko tapahtuma käsiteltiin pian pois ja kaikki oli taas hyvin. Ei se niin mene. Joihinkin asioihin pitää panostaa sitten enemmän sanoja, sivuja.

Kun viittasin Pakkasen aikaisempiin kirjoihin niin mietin todellakin onko jo motivaatio hävinnyt ja kirjoittaminen on pakkopullaa,..siltä minusta tuntuu ja se häiritsee. Itse en osaa kirjoittaa vaikka tykkäisinkin. No hänellä on oma ihailijakaartinsa ja minä luen paljon ja kaikenlaista. Ja on hyvä poistua itsekunkin mukavuusalueeltaan, koskien myös minua.

Mutta annan tälle kirjalle arvosanan 7, ilman Anna Lainetta 8+




sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Runoja äidilleni

tänään sinulla on syntymäpäivä
mutta et ole enää sitä viettämässä
ulkona sataa
välillä aurinko yrittää kurkistaa pilvimassan läpi
hymyiletkö sinä siellä jossakin

laitoin kynttilän muistollesi palamaan
se palaa melkein aina
hämärässä se luo loistetta
se rauhoittaa minua
nämä syksyillat ovat ilman valoa inhottavia

olisin jo soittanut sinulle
yhdessä nauraneet ja parantaneet maailmaa
se menee huonompaan suuntaan vaan
mutta tiedätkö
en vieläkään saa kaalilaatikosta niin hyvää kun sinä sait

-eh-




vastapäisen talon seinustalla asuu varjot
ne kulkevat heiluen oikealle ja vasemmalle
ylös ja alas
kuin mielenikin tänään

meidän talo on keltaiseen vivahtava
aina paistaa
sateellakin

-eh-



neilikoita
tänään satoja neilikoita
purppuraa
samattikukkia
sadoittain
keltaisia värinä
ilona

sinusta muistona


-eh-








perjantai 21. lokakuuta 2016

Taavi Soininvaara Venäläinen vieras






Oma hankinta. Kuva Otavan sivulta.


Olen lukenut Soinivaaran kirjoja jo jokusia, ihan alun kirjoja en ole saanut mistään, koska mieluummin otan ne e-kirjoina  ja nyt pitääkin alkaa niitä metsästämään. Vaikka inhottavaa onkin lukea takaperin. Mutta en usko että siinä tulee olemaan ongelmaa, sen verran nämä juonet kyllä vievät ettei maata kaada vaikka jokin kohta onkin erilailla.

Tätä uutta kirjaa odotinkin taas kuin kuuta nousevaa ja latasin heti Otavan sovelluskesta jossa olen lukijana, eli tuo Luekirja-sovellus, no tuli pieni mainos. Tämä on minulle tärkeä osio juurikin kun asun muualla kuin Suomessa. Saa luettavaa kätevästi.

Juoni kulkee kyllä niin tiiviisti nykyaikaa kädestä pitäen että tuntuu kuin oikeasti tapahtuisi niin kuin kirjassa sanotaan. Kirjailijalla on kyky pitää langat käsissään. Hän on syventynyt siihen mitä kirjoittaa ja minulle se on tärkeä asia. En pidä siitä että kirja on löysähti tehty, se on kuin pakkopullaa kirjoittajalle, onneksi nämä eivät ole. Kirjailija on pitänyt innon kirjoittamiseen yhäkin ja se näkyy ja tuntuu.




"Venäläisellä suurmiehellä on tehtävä, jonka jälkeen Suomi ei ole entisensä. Ajan hermoon iskevässä trillerissä uhkakuvat muuttuvat todeksi.
Neuvostoliittolainen sotavanki Dima saa haavoittavan luodin selkäänsä vuonna 1944 vankileirillä Köyliössä. Hän päättää, ettei unohda koskaan, mitä joutui suomalaisten käsissä kokemaan.
Suomen pääministeri saa surmansa, kun hän ajaa normaalilla ajokelillä päin rekkaa Kirkkonummella. Onnettomuustutkimusten edetessä jäljet johtavat Venäjälle, ja poliittisen tilanteen kiristyessä äärimmilleen yksi jos toinenkin vallankahvasta pitelevä saa tuntea menneisyyden painolastin hartioillaan." kopio Otavan sivulta kirjan takakannesta.


Kirjassa seurataan tiiviisti venäläisten hommia ja heidän liikkeitään suomessa. Venäläinen liikemies Arkadi Akulov kuvaa juuri niitä ökyrikkaita joita venäjällä on ja kantaa periaatetta rahalla saa vaikka mitä todella hyvin.

Arto Ratamo Supon osastopäällikkö oli kyllä pääosassa, mutta jotenkin laimeasti vai jäikö vain muiden yli-innokkaiden henkilöiden jalkoihin. Sehän on vain onnistuneen kirjan tekosia.

Politiikkojen omia sotkuja ja löysää moraalia oli kiva seurata, sitähän se taitaa olla ihan oikeestikin. Mikä sitten on uskottavaa ja mikä ei. Kuinka helposti voikaan päättäjät ajatella vain omaa etuaan. Se että kirja esittää kuinka helppoa on venäjän tunkeutua suomen politiikkaan on jo todella uskottavaa. Natoa vedettiin mukaan sopivissa kohdin, sekin jo kuuma aihe. Ja se että mikä vaikutus venäjällä oikeesti on suomessa??

Vaikka kirja ei ole tosi, se saa ainankin minut miettimään todella sitä onko päättäjät todellakin asiantuntijoita omissa viroissaan, onko heillä tarpeeksi tietoa ja taitoa hoitaa virkaansa entä poliisilaitokset,  Supo, Krp onko heillä tarpeeksi valtuuksia toimia niin että suomen turvallisuus on taattu. En ole nyt vakuuttunut asiasta.!

Kirja kannattaa ehdottomasti lukea! Satapistettä kirjoittajalle jo siitä että hän tuo näitä asioita esille näin taitavasti!  Politiikka  on herkkää aluetta, samoin puolustus, suomen etu ja turva ja nämä kaikki yhdessä kirjassa näin taidokkaasti esiteltynä saa kyllä mielikuvituksen laukkaamaan, mutta entä jos se onkin totta kaikki?


Nautinnollisia hetkiä lukemiseen, en paljasta näissä mielipiteissäni juonia sen kummemmin.

Arvio 10+!




maanantai 17. lokakuuta 2016

Epämääräisestä epämääräisemmäksi

haloo huutelee kaiku korvissani
kuulen myös solinaa
puro vaiko koski
riippuen aivopuoliskon olotilasta

tiesin että aivot voivat kelluakin
minun kelluvat usein
nyt ovat kuin horroksessa
ihmettelin onko ulkona jo pakkasta
mutta että aivoihinkin
se oli uutta

koputin ohimoitani
kuulostelin onko ketään kotona
ei ole vastattiin
melkein pelästyin
se osaa puhua
outoa kieltä
ei tuttua minulle
selkäni takana radiossa nauretaan

korvassani humisee
metsä myrskyää
en kuule kaikkia sanoja
ne kivat asiat jäävät kuulematta

eilen sain auringonpistoksen
niin kovin se paistoi silmiini
jäi näkökenttään mustia pilkkuja
muistuttamaan että syksyä ei kestä kuin hetki
vaikka se hetki voi viedä aivovaurioonkin

se laulu sanoi niin


kissani katseli minua kieroon
olin ehkä oudon näköinen sen mielestä
avaruushattu päässäni
älä pelkää sanoin
tämä on hattu
etteivät korvani palele
tai niiden välinen sisus

varustaudun talveen ajoissa

mitä tässä muutakaan
kuin kokeilemaan villasukkia ja haromaan hiuksiaan
ainakin takut oikenee

otan kupin kahvia
jostain kantautuu koiran haukuntaa

taitaa olla oma koirani
komentaa pihalle
ja mä meen





-eh-


sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Tavis, tavallinen ...vai normaali?


                   Ruma ja kaunis, tavis ja somenilluusio.

Luin todella hyvän artikkelin Aamulehdestä tavallisesta ihmisestä tavallisessa arjessaan. Minua suuresti ihmetyttää se että pitää etsimällä etsiä tavallisia ihmisiä??

Tavallisia ihmisiä? Eikös me kaikki olla ihan tavallisia ihmisiä? Joillain on vain elämässään rahaa ja mammonaa, valtaa jne enemmän kuin muilla.
Jokaisen elämässä on varmasti jotakin tapahtunut, ei kukaan istu vain sohvalla päivästä päivään ja se on siinä, eli ei tapahdu mitään. Sekö olisi sitä tavallisuutta? Eli ei mitään?

Ehkä parempi otsikko olisi ollut normaalia elämää etsitään, ei sitä somen kaunista ja ihanaa tyylistä. Rahaa ja rakkaudessakin kaikki hyvin. Kaikki on iloisia, onnellisia. Lapset harrastaa, koulussa menee huippunumeroin ja töitä on ettei kerkii tehdä. Kaikki on ihanaa. Näin se some antaa väärän käsityksen siitä mitä se oikeasti on.
Kilpaillaan siitä kellä on kaunein koti, kellä on muodikkaimmat vaattet, kenen se on parempi kuin sen..jne. Some tekee kaltaisekseen. Asiat vääristyvät. Tuli toki nuo kaikki hyvin esille artikkelissakin.

Artikkeli on kyllä hyvä. Kenestä siinä kerrottiin huomasi että hän osaa arvostaa omaa elämäänsä niinkuin sen on. Se on tärkeää! Luoda oma elämä, ei matkia kenekään toisen.

Mutta elämä on monellekin selviytymistä päivästä toiseen. On kipuja, sairauksia, rahatttomuutta, työttömyyttä, parisuhdeongelmia, monia erilaisia syitä ja ongelmia. Sitä on nykyään normaali elämä. Onko sitä niin sanotttua tavis elämää, jota oli joskus ennen, kun ei ollut somea. Tämä on normaalia elämää nykyään minun mielestäni.

En usko että on enää sitä ideaalista "tavista", on vain normaaleja ihmisiä ja some ihmisiä. Some on muokannut ihmistä jo monta vuotta, some luo trendit, se manipuloi, se näyttää mallia miten eletään. Ihmisen oma yksityisyys, persoonallisuus hukkuu kaiken muun alle. Ja koska some näyttää että pitää olla kaunis ja kivaa muutenkin, ihmiset eivät enää pärjää omilla tuloillaan, omilla tavoillaan elää. Lapset vaativat enemmän ja enemmän rahakasta tavaraa, samoin kodin pitää olla upea että kehtaa sinne kavereita pyytää.  Mutta se on somen luomaa illuusiota. Ei pidä mennä siihen mukaan. Koti saa olla vaikka vanha navetta jos siellä itse viihtyy. Lasta voi hävettää kun äiti kulkee ryysyissä, tai isä onkin vain roskienkerääjä puistossa. Mikä on luonut sen häpeän?? Some!

Olen elänyt sen vaiheen kun ei ollut kännykkää tai edes puhelinta. Tai raha oli tiukilla, meni näkkärillä monta päivää. Mutta töitä tein ja opiskelin siitä huolimatta. Ekassa omassa talossa ei ollut sisävessaa eikä edes suihkua, kävin töissä suihkussa.

Olen siis tavis, pidän itseäni taviksena. Sillä elän aivan normaalia elämää. Kuljen verkkareissa ja risoissa vaatteissa kotona, kaukana muodin huipulta. En osta kuukausittainkaan uusia vaatteita. Pakko jos päälle hajoaa. Poikani tietää enemmän tietokoneista, koneista, autoista, ym ym kuin minä. Minulle riittää vähempikin. Sillä oma hyvinvointi on se tärkein. Ei pakottamalla luotu kulissi joka sortuu.
Meillä on murusia ruokapöydällä, vaatehuoneessa välillä kaaos. Mutta likaista meillä ei ole. En vai näe tarpeelliseksi elää omaa elämääni kiiltokuvakodissa. Elän normaalissa kodissa jossa jokaisella on oma tapa elää. Yhdessä tehdään ja yhdessä ollaan. Ihan yksi hailee jos naapurilla on uusi bemari tai mersu. Minulla ei ole, mutta minulla on hyvä olla, en suorita mitään roolia ulospäin. Ja minullakin on menneisyys joka oli ihan jotain muuta, kaunista, rahaa ja mammonaa..ja se toinen ääripää myös...ja kaikkea siltä väliltä myös vaikeita asioita.

Lisää kuitenkin tuonkaltaisia artikkeleita, että nähdään sitä normaalia elämää.
Itseäni inhottaa lukea päivän lööpeistä jonkun julkkiksen rintavarustuksesta ja hiukan alempana isis on tappanut jälleen tai pommi  tai  jokin muu. Tai julkkiksen töppäilyjen alla on iso juttu siitä miten vilkkui tai ei vilkkunut. Mutta alempan taas näen hakatut kasvot, tai luen lapsen väkivaltaisesta kuolemasta. Mikä ristiriita.  Ja tästä näkee mikä juttu eniten luo lukijoita..se ei suinkaan ole se hakattu ihminen. Vaan erään huomionkipeän ihmisen rintavarustus. Jotkut eivät näitä näe, he surevat sitä hakattua ihmistä, kenties omaistaan, kaveriaan, ystäväänsä, veljeä, siskoa, puolisoa, lasta, vauvaa...

On toki ihmisiä jotka seuraavat muiden elämää kun sitä omaa elämää ei ole. Halutaan matkia toista että se oma elämä olisi parempaa. Mutta onneksi on kuitenkin vain murto-osa näin, me muut ollaan taviksia omilla ongelmillamme höystettyjä.
 

Enemmän juttuja normaalista elämästä ja normaaleista ihmisistä, sillä heitä on suurin osa.
Kiiltokuvia keräsin aikoinaan, nykyään kerään yrttejä :)




perjantai 16. syyskuuta 2016

Runotorstai : Hento

Hento



ajatukseni juuri
tulo ideaksi
hento ote siveltimessäni

käteni vapiseva
huokaus

ei tämä ole totta
ei kulje ruotoni eteenpäin
hennoin siivin kujeilevat perhoset
viimeiset syksyyn häviten

kyyneleissä on  kaipaus
ote luja

kaikki katoaa tuuleen
aikaa ei voi kiinnittää

pilvillä on kiire
minulla ei



-eh-

torstai 18. elokuuta 2016

Se tunne



kun koet olevasi tyhjän päällä
kun koet ettei mikään ole arvokasta
olet yksin

se tunne kun ei ole enää  sanoja
on vain pisteitä ja pilkkuja


.........,,,,,,,,,,,

,,,,,,,,...........


-eh-



amamamama

sanovat korvieni välit
kkkuuuuiiiisss mmeeneeee
ajatukseni takkuavat

hmmmmmm

naapurit


-eh-





väsynyt on hiljaa
omissa oloissaan
sanojen takana tuuliviiri heiluu
mutta ääntä ei kuulu

ne ovat kaadetut


-eh-

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Puoli vuotta ja kaikki on toisin

niin on,

suru hellittää hetkeksi,
mutta itku on herkeässä, tänään on tulva
minä kaipaan keskusteluja kanssasi
maailmaa parannettiin urakalla
surut ja ilot tasattiin
murheet pois juteltiin
oli hyvä olla

nyt ei ole
ei ole sellaista keskustelukumppania
kuin sinä olit
eikä voikaan olla
olithan äitini

hitto että kaipaan sinua

17.8.16 -eh-


ilta soi
se itkee painavilla kyynelillä
raskasta melodiaa se soi

tuuli voi äkkiä kääntyä
eikä se koskaan ole enää pehmeä

-eh-


sanoja sanoja
aakkosista ööhön

alusta loppuun
kivasta ikävään
ilosta suruun
sitä tämä on
elämä

-eh-


entä ne autiot tuvat
talot ilman valoja
niissä en ole vieras

niistä ovista minä kuljen

-eh-





maanantai 8. elokuuta 2016

Arvonta suoritettu..pokkareita tulossa



Arvonta suoritettu, poikani avustuksella. Eli jokainen sai  3 nimellään varustettua arpaa ja paketin numeron 1-3  kirjoitettuna lappuihin ja esiin nousi paketti numero 1...........ja nimi

Kiitos kaikille osallistujille ja varmasti teen tälläisen vielä myöhemminkin tai muita kirjoja sillä niitä riittää :)

Eli voittaja on Vintagetti, laitan viestiä tulemaan! )

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Pokkariarvonta

                                                   1.Paketti.               





            2.Paketti





          3.Paketti

Laitan tähän alkuun, jos paketissa pokkareita joita olet jo lukenut, niitä ei tarvitse ottaa. Puhutaan siitä sitten kun arvonnan voittaja selvillä :)

Koska jokainen haluaa osallistua kaikkien arvontaan, teen siten että voittaja saa valita lukemiensa tilalle muista paketeista vaihtarit!


Olen huomannut että hyvistä pokkareistaan pääsee kivasti eroon kun laittaa ne arvontaan, ainakin itse olen siten osallistunut joihinkin arvontoihin ja minusta se on mukava systeemi. Joten tässä on 3 pakettia. En raaski sentään roskiinkaan heittää ja myymään en ala, ovat osa sen verran vanhojakin jo.

Osallistua saa lukijat sekä lukijaksi liittyvät. Mutta muista jättää yhteystietosi jos olet anonyymi, ja laita mihin haluat osallistua noista kolmesta vaiko kaikkiin.

Eivät nuo ole enää priimaa kun ovat minullakin kauan olleet ja moneen kertaan luetut, mutta luettavissa ovat hyvinkin ja sanoisin että hyväkuntoisia. Osa todella hyväkuntoisia.

Osan olen uutena ostanut ja osan kirppareilta.


Aikaa on 8.8.16 asti. Ja muista kommentoida, mikä paketti vai kaikki ja yht.tiedot sekä liity lukijakseni ellet jo ole vain siten voit osallistua. Ja laitan voittajalle vielä pari ylläriä mukaan :)...se tosin voi olla ihan mitä vaan.. paketilla jo painoa melkein 5kg joten kovin painavaa ei tule mukaan, tuo kilomäärä raja. Muuten ei kannata näitä arpoihinkaan laittaa, liian hintavaa.

maanantai 1. elokuuta 2016

Vankilaan vaiko elämään


Joo mä olen erittäin mustavalkoinen persoona ja en jaksa ymmärtää määrättyjä asioita. Ja yksi niistä on rikosten tekeminen ja sen seurauksista kärsimisen vaikeus.

Mun mielestä yhteiskunnan pitää auttaa ennen kun ihminen joutuu siihen tilaan että vain rikos kannattaa, ennaltaehkäisyä ellei omat voimavarat rikoksentekijöillä riitä. On muuten kallista touhua ylläpitää vankiloita ja kouluttaa jo paatuneita, välinpitämättömiä väärintekijöitä, rahaa siinä vaan hukkaan menee. Kohta ne on takaisn taas vankilassa. Toki on heitäkin joita se tuki siellä auttaa,mutta miksi ne on siellä? Vapaata valintaa se on sekin.

Joo mä en hyväksy sitä että ensin tehdään rikos ja sitten ihmetellään, oho mä  olenkin vankilassa, apua mulla on nyt vaikeeta, mä haluun luksusta, lomille ja vapaat joka viikonloppua. Joo ja hyvää ruokaa, lisää liksaa ja töitä tottakai heti kun pääsen vapaaksi, asunnon ja kaikki mukavuudet. Ne mä haluun ja mieluummin heti.

Mikäs multa nyt  jäi tajuamatta? Mikä meni ohi nyt...

Ai niin, se rikos. Minkäs takia ihminen tekee rikoksen? Jotkut ei näe muuta vaihtaria kun on vaikeaa, rahaa ei tule jne. Ja toiset vaan sen takia että on tylsää. Kellä hitossa ei ois kireetä ja tylsää välillä? Mutta en mä silti lähde tekeen rikosta, enkä muutakaan sontaa.

On mullakin ollut aikoja että vedin näkkäriä viikon ja kaurapuuroo kun ei ollut rahaa, kyllä kuulkaa dietti puri kummasti, olin niin hoikkaa että ihan luut kolisi yhteen. Joo ja noita viikkoja mahtui vuoteen monta ja seuraavaankin vuoteen..

Ne on aina valintoja, noi rikokset. Ei niitä ole pakko tehdä. Mutta kivaa pitää olla ja seikkailuakin, jotakin ekstreemee sehän on pelin henki. Ja järki kulta kateissa ja pahasti. No onhan noitakin jotka ei osaa kuin olla vankilassa. No miten heillä olisi jos apu oiskin tullut ajoissa jo nuorena, lapsena...sitä voi tukea ja antaa apua opintoihin muulloinkin. No jaa, tää on tätä mustavalkoista pölinää. Ei se noin helppoa ole, tajuan sen toki. Mutta silti.

Onhan sitä olemassa kaikenmaailman ryhmiä miettimään syrjäytymisen estämistä jne mutta onko se apu juuri siellä missä pitää vai jääkö se estämiseen? Ei kun miettimiseen?

Monet voi pahoin ja lapsena, mutta jokainen vauva kyllä syntyy ilman että ne tajuaa jo tehdä rikoksia se on kyllä opittua systeemiä ja jälleen palataan siihen että mistä ne opit tuleekaan, jos mutsi tai faija on rikollinen, onko lapsikin vaiko ei. Ei välttämättä jos sillä ois muutakin tekemistä kuin oppia mallia vanhemmiltaan, vaikka kivoja kerhoja, harrastuksia, muitakin kavereita kuin ne jotka tekee mitä lystää ja milloin lystää...mutta noi vaatii rahaa..ne harrastukset siis ja se että sen nuoren taimen ajatukset saa väännettyä oikeaa suuntaan.

Omissa oloissaan on monikin ja saa pärjätä miten lystää, mutta sitten ihmetellään. Ne päättäjät meinaan, kun rikokset lisääntyy ja ihmiset voi vieläkin pahemmin ja rahaa kuluu ja supistaa pitää. On tää syvältä systeemi. Jotakin vastuuta pitää ottaa aikuisen ihmisenkin ja jo nuorenkin, no paha ottaa jos sen merkitystä ei tajua...ei sitä tajua monet oppineetkaan siellä isossa talossa.Miten sitten muualla...ai niin eihän ne olleetkaan oppineita, vaan kuuluisia. Miten menikin taas näin vikaan, no mä en olekaan oppinut mä olen luuseri...nyky mittapuulla.

Lisää porukkaa hoitopuolelle, kunnon ammattilaiset varhaiskasvatukseen ja sossuun, yhteishenkee enemmän ja yhteistyötä, sinne se raha!! Vanhemmille tukea, katkaisua ym vaikka uuden ammatin opettelua, siis enemmän kuin nykyään, paljon enemmän. Ehkä se voisi poikia muutaman rikollisen tapauksen vähentymisenkin ja siten se raha tulee takaisin.

Mut pahaa tekee kun niin nuoret jo sekoilee, ihan helkatin pahaa! Elämä pilalla ja tää elämä kun muutenkin välillä jo niin herkässä hapessa.

Se on moro, mä meen taas ja sano Leo vaan, ollaan kavereita vaikka vain hetkenkin..









maanantai 25. heinäkuuta 2016

Kissan elämää

Ois kuulkaa helppoa olla kissa. Mutta vain hyvässä kodissa ja hoidossa. En halua olla kenenkään kesäkissa. Ja sitä mä muuten ihmettelenkin, miten ihminen on niin välinpitämätön. Jättääköhän he omat lapsensakin samallalailla heitteille. Koska mä olen sitä mieltä että miten kohtelee eläimiä kohtelee myös muitakin eli ihmisiä, heikompiaan, pienempiään. Ei riitä empatiat muille kuin omaan napaan ja hädin tuskin sille edes. Tosin ei ne tiedä mitä tarkoittaa empatia.

Mä tunsin kerran erään hepun, sillä oli hevosia. No se seurusteli mun yhden kaverin kanssa, naisen siis. Ja se hakkasi hevosiaan ja lopunperin hajotti likan kämpänkin ihan palasiksi ja onni oli ettei likka ollut juuri silloin kotona, eikä sen koirakaan. Miten lie olisi käynyt. Ja tiedän muitakin tapauksia joissa ihminen kohtelee eläimiä huonosti sekä omia lapsiaan, vaimoaan pahoinpidellen ja henkisesti kiusaten. Joten kyllä se vaan käsikädessä kulkee.

Mä tuossa jo mietinkin että miten saisi ihmiset ymmärtämään juuri tänä aikana kun tuo oma henkikulta on niin heikossa hapessa että unohdettas tuo typerä käytös ja keskityttäisiin vain elämään kunnolla, kun se elämä voi päättyä ravintolan narikkaan palasina. Saa meinaan lukea näitä juttuja nyt ylenaikaa lehdistä. Ei ole enää lintukotoa missään.

Huolehdittaisi omista lähimmäisistä ja eläimistä ja samalla itsestäkin ja pyrittäisi välttämään typerää väkivaltaa. Noita hulluja riittää kyllä turvaamaan se väkivaltapuoli ihan varmasti. Ja jotenkin ihan typerää lukea kaiken maailman tappeluista, hakkaamisista, puukottamisista, huuteluista ja sellaisista kun on isompiakin panoksia saada se elämä loppuun jonkun muun taholta. Oltas me tavalliset ihmiset kunnolla. Ja hiukan enemmän välitettäs naapuristakin ja heikommista.

Puhallettas niinkuin yhteenhiileen. Oisko sellainen nyt kaukana, taitaa se olla. Ihmisten pinna ei kestä yhtään vinoilua heti on nyrkki naamassa. Ihme touhua kyllä. Mitä niiden päässä liikkuu ja miksi ne on sellaisia? Minkä takia ihminen on muuttunut niin hirveesti negatiiviseen suuntaan.

Kissoistahan mun piti puhua. No mä vähän rönsyilen, kuten tapanani on. Se suotakoon näin maanantain kunniaksi.

Mä olen niin pahoillani kaikkien luontokappaleiden puolesta että ihan tekee pahaa ja tuntuu että runosuonikin on niin pahoin hukassa että ei ikinä. No onhan tuolla lehdessä muutakin luettavaa, sää ja rikkaiden kotkotukset. Ei  siellä enää tavallisia uutisia olekaan.

Taidan lähteä kantikseen kavereita moikkaamaan ja rypeen itsesäälissä, se on muotia myös. Muusani sanoo että tee sä oma osuutes ja elä kunnolla, ehkä joku muukin saa saman idean. Olla kunnolla. Ehkä.

Se on moro, sano Leo vaan. Laitan tähän loppuun pienen runoviritelmän...


ei ole silmissäsi kyyneleitä
ei auringon heijastama lahti

siellä huutelee kolkot seinät
tulvii padot niagaran

käsi nousee
käsi laskee
ei hellyyteen

voittoa se tavoittaa
oman kultamitalin haluaa
olla jossain hyvä
muiden kustannuksella

raakile vasta
ja raakileeksi jääden
lahoksi maahan tummaan

- eh -


keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Huutelijat ja muiden arvostelijat, menkää mettään.



Olen huomannut kuinka minua katsotaan pitkään kadulla kävellessäni. Suorastaan huudellaan että kiinnittäisin huomioni, toisiin ihmisiin. Mutta mitä näenkään, rasvaisia lettejä, tosin nykyän on muotia olla huoleton ja kulkea tyyliin, mä teen mitä mua huvittaa.

Toki, toki. Kulkekaa vaan. Mutta ei minua päin. Ei tarvi huudella perään, en ole kiinnostunut kuin itsestäni. Vaikka maha roikkuu ja tukka on pidempi kuin kädet, ei haittaa. Mä olen mä. Mä kannan itseni eteenpäin, vaikka väkisin.

Jotenkin tuntuu hassulle ajatella että mä olisin kiinnostunut muista ihmisistä. Miltä he näyttävät, tai mitä heillä on päällään. Onko heillä peruukki vai kalju. Ketä kiinnostaa??
Näköjään moniakin kun ei rauhassa kulkea saa. Onko heidän oma elämä todella niin mitäänsanomatonta että pitää muihin huomionsa kiinnittää??  Ei mun voimat riittäisi ainakaan. Hyvä kun saan pidettyä itseni koossa. Tai pysyn kyllä kun olen tasapaksu, se helpottaa kummasti tasapainoillessa.

Luuleekohan ne huutelijat että he ovat fiksuja?? Onko todellakin niin vähän jäänyt pääkoppaan tervettä järkeä? Jos he niin luuleekin. Hirveetä! Mikä kato onkaan käynyt aivosoluissa, onko olemassa aivomatoja?? Pakko olla!

Huutelijat ,muiden ihmisten arvostelijat oy. Fiksuja ihmisiä, mensan jäseniä ja osaavia joka alalla. Ei mitään murhetta huomisesta ja rahaa kuin roskaa. He ovat elämän suolaa.
Voi, voi, ihan tuli tippa simmuun.

Ehkä he voisivatkin puhdistaa kotonaan peilin ja katsoa siihen ja huudella niin pirusti kivoja juttuja sille kuka sieltä peilistä katsoo, tuskin tuntevat. Mutta paras kaverihan se siinä. Siis jos he osaavat puhdistaa...

Ei mua edes säälitä huutelijat, ne on vaan niin ressukoita omassa elämässään, etteivät tajua mistään mitään.Ja ei he isommillee uskalla huudella, ehei...

Olin muuten ulkomailla..ja vastaan tuli moottoripyöräjengiä, pysähtyivät, tulivat samaan alukseen kuin minä. Olin pieni ihmisen alku. Eräskin oli kuin kivitalo ja ladonovet, olisikohan sille kukaan huudellut. En usko, se olisi ollut viimeinen huuto, tuskan huuto.
Mutta komeet oli kuteet heillä, pyörät ja logot..en jäänyt tekemään tuttavuutta. Mä pakenin.

Soon moro ja huutelijoille sanon vielä, että mene metsään...se kummasti raikastaa ja saa aikaan uusia elämyksiä.

Terveisin Leo


maanantai 20. kesäkuuta 2016

Leopoldin juhannus




Älä nyt vielä ala hössöttämään, ei se tänään ole. Juhannus meinaan. Kaverit jo hätistelee venerantaan vaikka monta päivää vielä aikaa. Kuka siellä tarkenee istua montaa päivää. Ei kukaan, en ainakaan minä. Vaikka lihoissa olenkin tai lähinnä läskeissä. Mutta eikös niin sanota että hyvä olo tulee sisältäpäin ei ulkoa.
Nooh, tulee se ulkoakin, minulle aikas usein. Ja tunnen monia tyyppejä joille se tulee vain ulkoa! Se on todistettu asia, sanoo muut mitä lystää.

Mitähän sitä pakkaisi mukaan. Eipä silti ei mulla paljoa mukaan otettavaa olekaan. Jos kuitenkin tällä kertaa olen luontoystävällinen ja jätän kaupan muovikassit kauppaan ja otankin repun vaihteeksi. Kai siinä vielä on hihnat, pitääkin katsoa. Fillarilla menen joten peräkärrykin ois kiva lisä, tavaroiden kuljetuksessa meinaan. Ei siinä nyt minua kärrätä. Eehei!! Enkä soutelemaankaan mene enkä uimaan! En meinaa olla tilastoissa koristeena numerona. Se on jotenkin ikävä paikka muistella jälkeenpäin. Mieluummin sitä tekee historiaa ja jää maihin.

Kaverit kyllä jo hössöttää. Minusta juhannus on yliarvostettu juhla. Liikaa vapaata ja liikaa taas kaikenlaista harmiakin. Ei se mitään jos itselleen tekee mutta kun aina on ne sivulliset ja muut viattomat edessä, nyrkin ja vapauden.
Kun on juotu muutama siivu jo on maailma paha itseä kohtaan ja kaikki alkaa ärsyttämään, no sitähän se on. Mutta voi sitä sen verran olla selkärankaa että se ärsytys koskee vaan omaan naamaa, ei muiden.

Mua lähinnä ärsyttää ihmisten itsekkyys, mutta jätetään se nyt käsittelemättä. Päänsärky tekee tuloaan vähemmästäkin filosofoinnista. Katson kuinka paljon tahansa peiliin en silti tajua mikä ihmisiä mättää. Aina pitää olla suuna ja päänä jokapaikassa, ja jos ei saa sanaa suustaan niin sitten kädet pelaa. Järki ei ainakaan, se jo tuhottu.

Onneksi meillä on juhannus juhlista jaloin. Saa juoda ja rällästää mielin määrin muista viis. Oikein luvan kanssa saa ryypätä itsensä tainnoksiin. Inhottavaa sellainen sikailu. Vaikka en mäkään aina korkkiin sylje niin en mä sikaile. Mä olen kovinkin siivo ihminen. Vaatimaton ja arkakin muiden seurassa. Ja juma niitä machoja jotka heikompiin kajoo, oikein pistää vihaksi sellaiset.  Parempi lyödä omaa päätään kiveen kun käydä käsiksi heikompaan, se on miestä se, se päätään kiveen hakkaaminen meinaan!


Mä ajattelin olla tällä kertaa fiksu tyyppi. Mä en rettelöi, en lyö ketään ja pidän turpani kiinni. Ajattelin olla muutakin kuin tyhmä. Se tyhmyys kun jää päälle vaikka kuinka päättää ettei niin olisi. Mikä ihme siinä onkin, että se unohtuu, se että on fiksu.
Mun mutsi sanoi aikoinaan, että paha sitä on vikistä kun on jo paskat  housussa, eikä liiterin takana jaettu muuta kuin paskoja jakoja. Ja usein sillä moni kyllä viihtyykin, navetan takana.

Mä siis lähden kavereitten kanssa venerantaan, meillä on siellä teltta ja mukavaa porukkaa. Juomaa ja syötävääkin varattiin mukaan,
Grillataan jos saadaan syttymään, ettei sade kastele koko höskää.  Jos niin tekee, syödään kylmänä, kuten ennenkin.

Mutta mä olen fiksusti ja pidän kavereista huolta. Enkä roskaa, enkä sotke maisemaa. Korjaan omat roskanikin pois kun palaan taas kotiin. Tämä isoin roska voikin olla taas rähjäisessä kondiksessa, sen se telttailu tekee...ja juhannus. Onneksi se on vaan kerran vuodessa, ei maksa kestä enempää.



Ollaan ihmisiä ja voidaan hyvin, mä lähden nyt lomalle ja palailen kun kunto suo kuvioihin!

Se on moro, sano Leo vaan!

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Sateella

Valkoiset harsot peittävät unelmani
sinisellä taivalla juoksentelevat lampaat

ei sanoja ole sielussani lauluksi asti
ei kaikuun täytteeksi

minä katselen vasten sadetta taivasta
se loistaa valkoisenaan
tai harmaana, mutta minä uskon valheisiin


--------------------

taakat painavat repussa
orastavat hiertymät nauravat
matka jatkuu

rakoista huolimatta
ei päämäärä ole vielä

----------------------


kädestä hyppivät pisarat lattialle
sataa

iho jo kylmä
nyt sinä kastut

onko siellä tuulessa missä tuhkasi lentävät
onko siellä suojaa sateella

patoja rakennan
ne ovat kauniita
kun kyyneleeni ovat ehtyneet

on synytynyt uusi järvi

-----------------------------


-eh-

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Manhattanin alla, matka New Yorkin sisuksiin


 ( cco kuva )

Luin joku aika sitten mielenkiintoisen kirjan Manhattanin alla kirjoittanut Erling Kagge, ja tämä kirja oli siksi mielenkiintoinen kun olen itsekin käynyt Manhattanilla ja pahus kun en lukenut ennen sitä .Olisi ollut mielenkiintoista löytää noita samoja viemäriaukkoja joita kirjan kirjoittaja tutki.

Kirjoittaja on varsin ansioitunut seikkailija joka on kolunnut monia kylmiä ja korkeita paikkoja.  Todella hyvä kertomus mitä todella tapahtuikaan Ison Omenan maan alla.

Kirjassa on alkusivuilla myös kartta josta näkee tämän kaksikon  reitin. Jos ketä kiinnostaa New Yorkin viemäriverkostot,ainakin seikkailumielellä tätä on hyvä lähestyä ja siten että tässä avautuu erilainen näkemys tuosta kaupungista joka ei ikinä nuku. Rottien ja ryhmän kanssa tehty matka oli antoisa kokemus myös lukijalle. Onneksi se viemärien haju ei ole tarttuvaa näin. Ja voisiko suomessa kuvitella menevänsä kahville näissä saastaisissa vaatteissa?

Kirjassa on mukavasti myös kulttuuria, modernia kirjallisuutta mutta tämän saat itse selvittää.

"ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää"...

Suosittelen ehdottomasti lukemista. !


                   Kuva otettu Johnny Kniga sivulta

E-kirjana ja oma ostos. Kuvat eivät näkyneet niin selkeesti kuin normaalissa kirjassa, se harmitti tietenkin. Mutta en voi aina ostaa kirjoja tänne Saksaan niiden postittaminen on jo liian kallistakin.

2012 E Kagge, Johnny Kniga, WSOY (2014)

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Savu nousee



 
ja ikkunat ovat rikki. Mikä saa ihmisen rikkomaan, eikö itse ole jo silloin rikki. Kyselee eräs naisihminen luennossaan johon nyt vahingossa jouduin. Sain kutsun. Minussa on vielä toivoa, en ole toivoton. Vaikka lurjus olenkin, muusani mielestä.

En jaksaisi enää syventyä tähän kulttuuriantiin, päätä alkaa särkemään nesteiden puutos. Eikö sitä sanotakin että vanhemmat ihmiset kuivuvat herkästi? Minä olen todella kuiva, sanovat lukuisat kaverini ja usein. Ihmettelevät miten voin olla näin kuiva vaikka juon paljon ja usein.


Oli minulla teemakin. Rikkoinaisuus. Ajattelin kerrankin olla viisas näissä kirjoitelmissani ja kirjoittaa aiheesta, ei sen vierestä. Mikä saa ihmisen rikkomaan toisen omaisuutta, onko siinä mitään järkeä? Piruuttaan ja tahallaan, sehän on selvää mutta miksi? Tietääkö  he itsekään,  mikä se syy on. Huomiota haetaan sanon minä, niin minulle aina sanottiin kun tein jotakin väärin, huomiota se pentu vaan haluaa, anna sen olla ei se ketään kiinnosta.

Miksi sitten rikkoo kun ei se ketään loppujen lopuksi kiinnosta. Jos tekijä saadaan kiinni, hetken se nimi on kaikkien huulilla ja kohta unohdetaan, kun tulee uusi nimi huulille. Ei sillä huomiota saa kuin hetkeksi. Ja sen jälkeen on ihan samanlainen nolla kuin ennenkin.

Vakuutusyhtiö maksaa ja verollinen vakuutusyhtiölle. Mutta se tekijä on jo unohdettu, ei ketään kiinnosta. Kai se kuvittelee että nimi jää muistiin. Korkeintaan rikosrekisteriin, muiden samanlaisten joukkoon, numeroina ja unohdettuina kunnes taas käry käy. On se sitten kivaa olla numero, eiks vaan. Pakko sen on kivaa olla kun sitä aina tekee uudelleen ja uudelleen.

Muusani huomauttelee että olen myös rikki. Kun minua ei kiinnosta mikään. Ei edes runoilu. Mksi minä itselleni kirjoitan. Ei aina riitä voimat siihen että itse lukee samoja sanoja päivästä toiseen. Olen siis rikki. Ja mitä muuta köyhä runoilija tekee, ei mitään.

Kuvitellaan että nuo sanat pomppivat kuin trampoliinissa olisin. Tulisivat esiin kuin aamun ensisäteet, aina ja uudelleen seuraavanakin päivänä. Ei ne tule. Niitä on houkuteltava, maaniteltava ja huudettavakin esiin. Eikä ne tule. Tai sitten ne tulee sellaisella vyöryllä ettei saa mitään tolkkua sanoista, peräkanaa ne asettuvat samalle riville ja joku toteaa hyi hel...mitä tuo taas on, runoudesta tietoakaan.

Joo joo, joku sanois osaat sä kun vaan viitsit. Mutta mä viitsin kirjoittaa just mun tyylistä, ja juuri sitä ei kukaan tajua. Ei ne voi tietää että tuulikin soi mun korvissa, ellei ne koe sitä itse. Todella puhuri käy välillä. Ja onko se runollista..

Niin se teema, rikki mikä rikki. Kuka osaa korjata ja kuka haluaa tulla korjatuksi, on aikas kivaa olla luuserina luusereitten joukossa, tekemättä mitään ja saamalla kaiken ilmaiseksi.

Raskasta ajatella filosofisesti, joten suuntaapa paikalliseen. Moni jo sitäkin paheksuu, mutta siellä mun runosuoni vasta kukkii..tässä eilisen sen näyte, olkaa hyvä.

Savu nousee

minun kirkkaalta tähdeltäni
aamun soitto on haikea
yö väistyy

savusumu
hajonneet sirpaleet jäisen taivaankaaren
uneksin omenan happamuudesta
makean nälkääni

ole minulle inhimillinen
älä satuta herkkää sieluani
huudoillasi
lopeta


se on moro..palaillaan terveisin Leo vaan


lauantai 11. kesäkuuta 2016

Leopoldin aamun avaus



 Mieleni maisemaa kello kuusi, aamuni avaus
 

Vihdoinkin aamu. Tämän tuskaisen yön jälkeen hengitys kulkisi säteiden matkassa
kohti usvan reunustamia pellonlaitoja.
Jälleen kerran.

Olen valjastanut itseni kirkkailla ajatuksilla, niin kirkkailla että ne hävisivät kurkusta alas hyvässä seurassa, että jaksaisin herätä, kulkea tämän päivän iltaan ja todeta, tein sen mutta käykö se niin, epäilen.

On lauantai ja kohta ovikello jo soi. Sieltä tulevat ihanat ystäväni, kavereista parhaimmat. Oli tilipäivä  eilen ja tänään vielä on hiluja taskujen pohjilla jotta saamme käsivarsiin painot. Kilisevät vaan perkuleet  ja naisten polttavat katseet polttavat niskojamme, kerrankin saan heidän huomionsa, satavarmasti. Tosin olen huomannut että vilkuilevat ne välillä kuin varkain minua kun kaupalla käyn, tai lähinnä huomaan sen siitä että katseet painuvat lattiaa ihailemaan, melkein kävelevät seiniä päin. Oletan että minä olen se syy.

En ole jaksanut syventyä runoihin. Ei kulje ajatus niin notkeasti että saisin rivit täytettyä sanoilla joilla olisi jotakin merkitystäkin. Olen väsynyt. Ne täyte sanat tulevat lehdistä, juorulehdistä siellä niitä vasta onkin. Isoilla otsikoilla tosi asiaa, mikä huomenna muuttuu uudeksi tosiasiaksi...loppua ei näy. Niin on muuttuvaista totuus.

Minun totuus tänä sateisena aamuna on lähinnä kateissa. Ei naurata, ei kuumota, päätä särkee ja ottaa muutenkin korvien väliin. Eilen tuli istuttua paikallisessa ja korjattua vääryyttä oikein urakalla. Paraniko se, jää nähtäväksi kunhan saan itsesi ulos. Mutta tuskin, siellä se seisoo edelleen. Naapurin komea bemari. Kelpaisi se minullekin, pääsisin helpommalla kauppareissuista. Eivätkä naapurin akat venyttelisi niskojaan turhanpäin, näkisivät edes komeen auton ja rentun. Mutta rentuthan ovat katoava eikun lisääntyvä luonnonvara, olen huomannut. Meitä on jo paljon, olen ylpeä ammattikunnastani. Ainakin meillä on vielä hauskaa ja osaamme nauraa vääryydelle, tosin muutaman kylmän jälkeen. Alkuun ei naurata yhtään tämä köyhän elämä.

Ehkä lurautan pienen runosen tähän loppuun, saa sanoa onko se sanomisen arvoinen.

kylmyys
on kivenä hartioillani
takkini käänteissä solmuina

minä kerään sanoja pankkiini
joiden seinissä ei kilise raha
siellä asuu uskomattomat
ne tylsät pirulaiset jotka vievät minut perikatoon
prosentit sekoitettuna nesteeeseen

tuska on iloni aihe
sairauteni vie hiljaa miestä mäen alle
en jarruttele
pidän vauhdista

olen sokea omille virheilleni
kuten muutkin

sen minä osaan
matkia
olla kuten muutkin ovat
ikäviä ihmisiä
hymyillen


se on moro, ovikello soi...


-eh-



ps .Muistattehan nämä ovat Leopoldin ajatuksia ei kirjoittajan :)

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Hiljaisuus ystäväni

 


 

vaikeroin tuuleen
kuljen sammaleet jaloillani
hiljaisuus ystäväni
ikuinen rauha sielussani

ei järise vuoret
ei meret kuohu

maansyli on armoton


--------------------

kätesi on kylmä
ei pehmene unien syvyys
alku oli lupaava
väsyttää

kuljetko vielä rinnallani
kuiskaa se ääneen
en kykene näkemään tähtien harsoon

----------------------

äänesi on kadonnut
ennen puhuit minulle unelmista
sadoista keijuista latvoilla
ne tanssivat innoissaan

kiven heitit järveen
pinta hajosi
vei mukanaan sinut
kasvoissani ulapalle

-eh-

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Vapisen haavoissa

hiljaa tuulen vietävänä
kevyt oivallus elämän
haavat
nuo jo arpeuteneet tyhmyydet
ei

vaan elämän tuoma lahja
kokea
olla osa tätä kokonaisuutta
sateen jälkeen nouseva taimi

----------------------------

kaikuu huuto
säntäilee kiveltä kivelle
jääden nypittäväksi päivänkakkaroiden terälehtiin
ei kyllä ei kyllä

vastaus on aina toivottu
omassa mielessä soiva sävellys
koivikossa näen elämän uudistumisen
siellä ei ole sijaa kaivata
sielllä on peltokorteessa leppäkerttu

----------------------------


nauran kuumille aalloille
isken silmäni uudelleen oven pieleen
katonrajan kauniisiin säleisiin
ei ne itke harmautta
ne ylpeilee saavutuksilla
koukuilla ja kiharoilla
väännöille ja pehmeydelle
jo laho alkaa puskea nuppujaan

voiko kikatusta lopettaakaan


-eh-   

perjantai 20. toukokuuta 2016

Leopold lähtee maalle

Mä mitään simmareita omista. Pitääkö mun uidakin, eikö riitä että istun laiturin nokassa ja olen onkivinani. En syö särkiä. Särkee muutenkin joka paikkaa taas.

Kuka keksi rakkauden, eikun lomailun. Nyt minun on lähdettävä tästä mukavasta nojatuolistani maalle, haistelemaan raikasta luonnontuoksua, nooh ei puhuta ääneen, mutta siellä järven rannalla on vielä ne vanhat tynnyrit sen jäteenpolttolaitoksen ajoilta. Kiva lisä maisemaan. Ja ihmettelen mikä siellä tuoksuu kun  tuuli osuu samaan suuntaan kun minä, vaakatasoon. Ehkä ne kasvattaa villejä lupiineja siellä, nehän leviää kuin kulovalkea ja on riesaksi asti. Kukkia niiden on oltava kun sanoivat etteivät ne tynnyrit ole ihmisille vaarallisia. Laittoivat oikein soman piikkilanka-aidankin ja joku kiva kylttikin, sellainen musta ja keltainen, kuvaa en muista, olisiko pääkallonkuva. Ne on kivoja koristeita näin luonnonhelmassa. Nykyään on muotia koristella ja sellainen vintage meininki. Ja ruostetta, se vasta on muotia, mitä vanhempaa sitä parempaa.

Mä lupasin lähteä kavereitten kanssa maalle. Kaikkihan lomailee maalla, mökeillään ja muutenkin luonnossa ollaan kun on lomaa. Mä olisin mieluummin kantakuppilassa marttojen kanssa bingoillassa, mutta minkäs teet. Tuli luvattua lähteä mukaan, tarvitsevat kantajaa, on sen verran monta koria matkassa. Mä mitään kanna, mutta voin olla apuna korkkaamassa. Olen kätevä käsistäni.

Mitä pakkaan mukaan, tässä ohje jonka sain jo isältä aikoinaan. Ne mitkä ei päällesi mahdu ei kannata mukaan ottaa, ettei huku. Ei tarvitse sitten krapuloissa mistään hakea tai oksennuksia kotiin hinata. Kuka niitä pesee kun on lomalla, ei kukaan. Ja nykyään on sellainen kevyt matkustaminen muotiakin, vain se mitä tarvitsee on hyvä olla mukana.
Puukkoa tarviin aina, se on jo pakollinen kun pohjanmaalle mennään, perinteistä pidetään kiinni niillä nurkilla vielä. Ja perjantaipullokin on hyvä olla mukana.  Ei kai kukaan mökkeile ilman juotavaa, eiks ilo ilman viinaa ole teennäistä, sanotaan. No minulla ja kavereilla ei sitä ongelmaa ole, me ollaan aina iloisia.
Joskus oikein hävettää kun ollaan yleisillä paikoilla ja räkä lentää kun nauretaan. Porukalla istutaan puistossa ja annetaan elämän opettaa. Kyllä se opettaakin, ohi kulkevia on kiva katsella kuinka he venyttää niskaa toiseen suuntaan kuin missä me istutaan. Puistojumppa on tullut  jäädäkseen, kiinalaisia peruja tiemmä. Venytykset ja vanutukset jokapaikassa. Kyllä mäkin venyttelen ja useinkin vielä. Aamulla venyttelen kokeilemaan missä mä olen, olenko sohvalla, lattialla vai missä. Jos putoon korkeelta, niin tietää mihin putoaa kun on ensin kokeillut kädellä missä sitä on. Venyy kivasti lapaluitten väli.

Ai niin tämä lomailu oli aiheena. Hirvee hinku päästä maalle, kyllä maalla on mukavaa.
Kuinka ihanaa on omistaa mökki,vene ja pätkä rantaa. Jokamiehen unelmaa. Mikä on köllötellessä rannalla, ellei osu muurahaispesän lähelle, ottaa aurinkoa, ellei satu sammu-eikun nukahtamaan ja herätä lintujen sirkutukseen, elleivät pasko naamalle. Kaikki on mahdollista näin kesällä ja lomalla. Nautitaan mökkeilystä, siivotaan ja rehkitään otetaan saunakaljaa ja vissyä lisukkeella, ei kukaan vattuile ei huuda, meillä on niin mukavaa. Sopu säilyy ja mieli lepää.  Naapurit huokaa kumman syystä kun poistutaan..mutta nehän olikin jo olleet mökillä usemman viikon, ellei jo kuukaudenkin, ei ne siellä asu mutta muuten vaan ovat jatkuvasti, se on niin mukavaa.

Lomaillaan, se on moro.

torstai 12. toukokuuta 2016

En ole ruusu

en ole niin hento
jotta sävelet soisivat heleästi
ne taitavat olla kuin rumpuja
lauma aterialla
suolaisenmeren lähellä
janoavat eivät juo
kuivaa huutaa aavikko
niin minä vastaan
en kovalla äänelllä
sillä minä laulan kuin satakieli


----------------------------

jos kulkisin hitaammin
näkisin enemmän
mutta tällä kokemuksella
en jaksaisi muuta katsella
minä kuulen kyllä
sen ruohon kasvunkin

-------------------

kun ilta alkaa hämärtyä
herään kasvamaan vartta
kurkottelen ja taivun
notkistun
olen saalistava suklaahai
äärettömyyden välitilassa
haikailemassa iltapalaa

---------------

en ole ruusu
en orvokkikaan
en tiedä mansikkaposkista
olen suopursu
erakkona kasvava

pellonpietareen tuhatkauno
iloisena välkehtivä tulilatva

mutta välillä onnun
piikkien seassa
ne naapurin ruusut

------------------

hymy ei ole vieras tässä talossa
ei se ohi kulje
se jäi asumaan
teki pesän katonrajaan
siellä se lymyää
laskeutuu mielellään pöytään
runsaana tarjottimelle

-eh-

torstai 5. toukokuuta 2016

Mitä luen ja arvonta lopussa!


Olen pitänyt tätä blogia itseni iloksi lähinnä. Mutta koska luen todella paljon ja siinä käänteessä jossa en tee muuta. Ajattelin viritellä tätäkin blogia hiukan henkiin.








<----- näkyy lukemiani. Mystiset rakennelmat jne kiehtovat aina ja yleensäkin mystiikka, mytologia, historia. Lista on oikeastaan loputon sillä luen laidasta laitaan. Dekkarit ovat jo melkein sydämessäni kiinni ja mahtuu sinne joku hömppä juttukin kun ei jaksa ajatella. Onneksi sitä on todella harvoin, ehkä kerran pari vuodessa.
E-kirjat ovat todellä käteviä varsinkin kun asun Saksassa. Kirjojen raahaaminen tänne oli kuulkaa työlästä ennen e-kirjoja.

Ne kirjat joita luen, niissä on kyllä oltava jo heti alussa kiinnostavuutta, mukaansa vievää meininkiä ja houkutus jatkaa. Moni kirja on jäänyt kesken kun alku on niin pitkäveteistä että melkein nukun vaikka kyse olisikin huippunimestä. Joskus jatkan väkisin loppuun mutta tuumaan että ois tuonkin kirjan voinut korvata jollain muulla kirjalla.

Paljon kirjoittelen omaksi ilokseni tänne runoja, mietteitä tai jopa novellia lyhyttä sellaista rustailen. Tykkään kirjoittaa. On vain yksi ongelma. tahtoo tuo kielioppi olla saksaan päin kallellaan. Siksi luen suomeksi ja pidän myös suomeksi näitä kaikkia blogejani. Ettei ihan sekoa sanoissaan.

Ajattelin pitää arvonnan ja arvontalahja on tuo alhaalla oleva. Eli Coelhon taattua, sekä siihen kuuluva dvd. Kerran luettu ja katsottu, ajattelin että kirjoja saa ja pitääkin kierrättää. Kun ovat vielä hyvässä kunnossakin. Sekä omakustanteena tekemäni runokirja, sen saa kyllä lukea omalla vastuullaan. Jotkut tykkää ja joku haukkui sen ihan lyttyyn. Kuka mistäkin tykkää. Sen saa kokea itse. Mutta haukkua ei saa ihan päin näköä, laita vaikka sitten meiliä :)

Olen kirjoittanut joihinkin kipailuihinkin, ja runojani on ollut yhdessä kokoelmassakin mukana. Teen paljon noita runokortteja (kortit erikseen omassa blogissaan) joten niidenkin kautta sain aina tehdä töissä kortit ja lausua runot eläkkeelle lähtöjuhlissa ym muissa merkkijutuissa. Ja eräs rikosdekkari jäi kesken, siitä voinkin joskus laittaa tänne osia. Noin arvioitavaksi. Kun saisi aikaa tehdä se loppuun, ehkä jätän nukkumisen välistä.




Arvonta on  19.5 silloin olen taas maisemissa ja osallistua saa vain tämän blogini lukijat!
Voit toki liittyä lukijakseni jos haluat. Sehän olisi hienoa!
Vain kommentoimalla olet mukana ja muista se meilios! Nuo saa yhdessä tai erikseen miten itse haluaa.


Ja tähän loppuun laitan vielä että nyt luen Leena Landerin Tummien perhosten koti, mielenkiintoista! Siitä joskus muulloin kun saan sen luettua..


Palaillaan..






keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Hillitön hiiskahdus

aivastin
entä sattuiko pahasti
kyllä

-----------------------




hajurako
pakko asettaa
taivalla oli valkoisia pilviä
maassa lantaa

------------------------


Hiki lentää
se sai siivet
sanoilla on voimaa
mutta miksi vielä haisen hieltä
enkä edes hikoile

------------------------


Saat suukon suppusuu
piilossa vajan takana
apua se oli hyttynen
olen mehukas
tiesin


------------------------


Olen varma ylitin jo vaihdevuodet
ne menivät vauhdilla
ohitseni huutaen kovaa
minä tuuletin voitolle
olin punainen ja sininen
vihreäkin
mutta niin seesteinen

--------------------------


Katso äiti
se on liidokki
niin on sanoin
eikä ole
mä juksasin
äiti sä et tiedä mitään

------------------

nauran typeryydelle
omistan naururypyt

kippis ja kulaus keväälle
punaiselle nenälle

missä olikaan lunta


Hymyillen :)   -eh-

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Mietteitä kuusenoksista

ne pistelevät kuin suojatakseen
tulevat iholleni terävinä
kipuja elämän
kesän tai syksyn
ei ole väliä
minä kaipaan koskettaa sitä sileää pintaa
astelen mietteissäni polkua
se johtaa
aina uudelleen haudallesi
minun ajatuksissani olet yhä naurava ja vihertävä
kuin kevään oksa
joka ei taivu myrskyissä

-eh-



Otan pienen säkeen mukaan
ja auringon kuivattaman oksan
se  maatui ennen aikojaan
sen juurilla oli  tuhkaa
sinun tuhkaasi
näin jo huomiseen
alku oli ovella
pää näkyvissä
vihreän taimenen

-eh-


Hauskaa sanoisit
kun suolla keräsimme mäkäräistenpistoja
ihanaa tuumaisit kun niitä kilpaa raapisimme saunan lauteilla kippurassa

mutta entä se hyvä rommi
se meni nilkkojen voiteluun
Kreikan yössä
ja näimme aamulla
humaltuneita hyttysiä


-eh-

Sinä annoit minulle leveän hymyn
känsäiset kädet
mutta sitkeän sielun
joka kantaa märkiä saappaitaan nauraen
eihän se halpa paikka pidä
mutta olet aina mukanani
siinä helisemässä pyöränsangassa
kissankellona loistamassa
peilissä kasvoina

ja minä nauran meille


-eh-

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Hetken välähdyksiä

Sillä seinällä oli ruosteinen tuulikello
minä kuulin sen soivan
se jäi mieleeni
sanomattomiksi sanoiksi
eläväksi kuvaksi
sinusta
joka kannoit minua kauan
ja vielä sen jälkeenkin kun kyyneleeni olivat jo ehtyneet.


(eh)

 ---------------------

kaiku soittaa kauan
minulle herkillä soinnuillaan
mielessäni ilo tanssii

paljaat varpaat vastasyntyneen
ja sinun
nyt jo vanhentuneet
kulkua tämän elämän.  

(eh)

---------------------------------


Ole minulle sanat
tuulen pesä alastomilla oksilla
ole sävel jota kaiku rakastaa.      


(eh)







Nimikirjaimeni (eh) paikkaa muutettu.

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Hai (na) ku

Nakkisoppa
eilisen lisäkkeet
huomisen pelkät kolot

Perhonen
pieni siivillään
sai aikaan kevään


Sohvalla
ollessani ihmettelin
miten mukava paikka


Junassa
päät sivuilla
ei näe silmiäni


Aurinkoa
katu hyväilee
minun sormissani syyhy


Poskeni
punainen mansikka
ei yhtä maukas


Verenpaine
laskee iltaan
kiukkuni saavuttaa huipun



Hymyillen
tähän viikkoon
narulla huulet korviin



Mukavaa viikkoa ja hymyillään :)

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Hai (na) ku, perjantain lyhyet

Kissa
valona silmät
puun takana tuikkii


Jos
ei vie
sen jäljissä murehtii


Ruusu
terälehdissä ruoste
vanhan aidan itku


Perjantai
käänne hyvään
edessä ilon polut



Myyrä
pelloilla pesät
viikset koskettaa ilmaa


Autio
järvellä kaiku
rannalla kivet vaikeroivat

Kotka
pesässä kuhina
välillä siivet levällään



Näillä tänään perjantaihin ja mukavaa viikonloppua!

torstai 3. maaliskuuta 2016

Hai(na)ku

sade
taivas itkee
me olemme yhtä


kyynel
puron alku
meren syliin halajava



minä
repaleinen tossu
vuoren juurelle jääneenä


haave
heitetty pallo
ikkunan läpi naapuriin




En tiedä onko nämä kriteerit omaavat, mutta yritelmäää.

torstai 25. helmikuuta 2016

Surun askeleet

voi miten raskaat jälkeni
taakka painaa hentoja harteitani
minä vaivun tummaan maahan

teen kyyneleistäni vesiputouksen
metsän siimekseen turvaisaan
siellä mäen päällä näen siivet kulkijan
kuin valoa polulleni se toisi

ehkä huominen siellä hymyilee
ikäväni tekee pesän sydämeeni
mutta voin hengittää (eh)

kätesi kylmä heiluttaa
vartesi ohut hyvästelee
lempeästi soivat kissankellot
tyynellä pellolla
siellä missä koivut karkeloivat
olet läsnä              (eh)


hymysi saattelee
minut kaukaiseen maahan
menneisyyden polut ovat kiinni
tuleva tarttuu hihaani
ja minä taivun jäämään
olemaaan
ei kielot ole vielä kukkineet  (eh)


minä kannan sinun veresi voimaa
se sykkii kyyneleissäni
se heittää tähtipölyä silmilleni
näen sen nauravan
näin on hyvä             (eh)





maanantai 8. helmikuuta 2016

Vihreät lehdet

käpertyneenä lasin ympärille
jaloissaan pieniä timantteja
särmiä joita vesi hivelee
tuuli vilvoittaa

lehdet antavat lupauksen kesästä
yhä uudelleen nousevat
sotketusta maasta
lannistuneen kansan mullasta
muurahaiskansan

savu hiipuu piipun nokalle
siellä pesivät haikarat
se on näky joka ei elä

huomisesta asti toivon
vihreän pian palaavan
minä hukun harmaan peittoni alle      (eh)



saamattomuus on riesa
se kipeyttää paikoillaan olevat raajani
näen ulos ikkunastani
siellä tulee
puut ovat vielä alastomat
minä en ole
sillä palelen

villasukkieni uumenissa
varpaani kituvat
odottavat pehmeätä maata
ruohon kutittavaa pintaa
siinä odotellessa
minä leikin väreillä      (eh)


jos olisin rikas
maalaisin puihin lehdet
tekisin ikuisen taiteen puutarhaani
mutta en ole
myrksy kohtele varoen sivellintäni
ole armollinen sää luovuudelleni      (eh)

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Menninkäisten pesupäivä

pisaroissa räystään
siellä leikkivät menninkäiset
ilakoivat iltakylvyissään
turkkinsa uumenissa saippuakuplia

huokaa keijut ihmeissään
kaikkialla märkää
liekö tarkoitus nyt peikkojen
saada tuhatkaunot suoristumaan
ja letit maahan asti ulottumaan

tassujen sipsutus on kuultavissa
kohta ovikin jo narahtaa
menninkäiset nälissään
kiiruhtavat herkkuhyllyille
tuolla kummun takana
on ovi salainen
siellä kaikuu massutus tasainen
kohta jo päivälevon aika
ehkä on muutoksia ilmassa

nyt vauhtia mäessä huuhdahtavat peikot
täältä tulee pumpulin kevyttä
pulkassa vain pörröisiä pieniä menninkäisiä
keijut pois alta
tai tulkaa olkapäälle istumaan
nyt iloitaan
katsokaa

pilvet lähettivät leijuvia unelmia
valkoisia hahtuvia   (eh)

-----------------------------

Kuusi seisoo ylväästi paikallaan
sen vihreä on turkissa lisänä
siellä kätköissä on silmät nuo veitikkaiset
katselevat sinua aamun säteissä varoen

laulu soi hiljainen
pikku menninkäinen unissaan hyräilee
illan tullen sen kuulla voit
peittoaaan hypistelee
se oksistossa rasahtelee (eh)
------------------------------------

Tassullinen hahtuvia
on peikolla sylissään
se koputtaa ovellesi
se avaa nyt joutuin ja iloiten
unohtuu murheet ja surutkin
kun syliisi kiipeää tuo pikkuinen
et sitä näe
ellet katso tarkkaan
siellä on peikkoja valmiina kujeilemaan (eh)





torstai 28. tammikuuta 2016

Mä ahdistun ja laulu soi

ei kulje juna
ei ole asemia välillä etelä pohjoinen
mä heitän läppää itselleni
ja korvissa soi mato joka ei jätä rauhaan
mä ahdistun
ja voin huonosti liian isoissa saappaissani
ne puhki kuluneet
nenää en niistä mä niiskutan
kiusallani yskin ja räin
mä olen ikävä ihminen
pahis joka ei pelkää kuin varjoaan

se seuraa se kuiskii
se päässäni heittää tekstiä
jota kukaan ei lue ei näe
että minulla on asiaa
mä ahdistun
mä huudan tuuleen että paskat
mutta mä olen ujo
puhun vain itselleni

mä uin vastavirtaan
kannan ristiä selässäni
taakkojen taakkaa
sitä kamalinta
jota muut ei huoli
olla nolla
mä ahdistun jälleen
mä kiljun metsälle
ei auta puiden halaaminen
ei tanssi sateessa
mä pelkään hukkuvani näihin ideoihin

olemattomiin    (eh)



Hyppää kyytiin
pidä kiinni
älä mun kaulasta mä tukehdun
revi huumoria mun sanoista
ota koppi jääätyneistä huuruista
hei mä laulan sateenvarjon alla
se ei ole keltainen
mä huilaan nyt tovin
mä rasitun herkästi
olen syvällinen sielu
valkeilla lakanoilla
apua mä kellun jo
missä pelastusliivit
entä renkaat
mä en osaa uida
näin sameissa vesissä
ystäväni tule kanssani zumbaan
en taivu spakaattiin
mutta mä hymyilen salaa
vessassa pimeessä
siellä mä osaan olla vapaa             (eh)

tiistai 26. tammikuuta 2016

Väsyneet kädet

Ajatuksin katselen tyhjää paperia
valkoista kuin lumi
se kutsuu luokseen
ja kuitenkin se torjuu

sa sattuu

käsien liike on uupunut
sormien tanssi vaiennut
ilo on kateissa

se sattuu

onko aika avata ovi sateeseen
kastua ja palella
tuntea kylmän viima poskilla
unohtaa jätettävät jäljet

se sattuu

kyyneleiden jälkeen
tyhjä

vain valkoinen paperi ummistaa silmänsä
ja se sattuu              (eh)


---------------------------


aika siirteli viisareitaan
ryppyiset kädet kaipaavat lepoa
kutsuisiko kukaan kylään
antaisiko janoiselle vettä
laittaisi pedin seinustalle
pehmeisiin untuviin

jano voi yltyä
eikä kädet jaksa nostaa mukia
ei pensseli liiku yksin
eikä ilo osu silmiin
huoneen hämärässä
tuoli odottaa istujaa

vain nouseva päivä
on ennallaan         (eh)


-----------------------


ohut villahuivi lattialla
varjona olemisesta
peittäen hauraat jäljet
asukkaasta    (eh)


------------------------


kerro minulle väreistä
harmaan sateisesta taivaasta
ruskean kuran upottavasta sylistä
itkevistä sateenkaarista

kerro minulle satu
joka kestää lahon puun
sen jossa riutuva taiteilija istuu
sen jonka kyyneleistä kasvoi vuori

kerro se satu joka ei pääty koskaan  (eh)

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Kun sanat ovat puukkoja

ne viiltävät eivät kuuntele hiljaa
niissä on pirun terävät hampaat
jäljet tulevat jo vaikka sanat ovat vasta ovella
ne liikkuvat liian näppärästi
tulevat kohti
sivaltavat ohimennen

niitä sanoja on teroitettu
omissa nurkissa jo pitkään
sitten ne asetetaan peräkkäin
ja annetaan vaikuttaa
ne hyökkäävät lukijan silmille
eikä ne kysy mitä sinä sanoit

ei ne lue sinun sanoja
ne tulkitsevat vain omia näkemyksiään
ja väärin
ja sinun sanasi ovat mitättömät kuin roska tunkionreunalla
olet matojen ruokaa sanoinesi

on taito nähdä sanojen taakse
sitä ei osaa jos näkee vain omat sanansa
näkemyksiensä jatkeena

mutta tiedän että heitäkin on
minun lähelläni on monia
jotka ymmärtävät sanoja
eivätkä ne sanat sivalla ohimennen  (eh)



maanantai 4. tammikuuta 2016

Minun vikani, tietenkin

Lunta sataa maahan asti ja minun sydämeni kohdalla on pahuuden jälkeen jättämä kivi. Olen paha ihminen. Olen syyllistäjä ja aiheutan muille ahdistavaa ja kivuliasta oloa. Näin minulle sanottiin. Mikään ei minulle riitä.

Ovelleni koputettiin monia kertoja, avasin. Tulin tukemaan vaikka itsellänikin hiki virtasi, tuskanhiki. Vaikka lääkäri kehoitti olemaan hissukseen, tulin aukaisemaan oven. Sillä siellä oli apua tarvitseva kaverini. Jota oli väärin kohdeltu. Hänessä ei ole mitään vikaa. Ei koskaan. Vain kaikissa muissa on vika. Ja nyt se on minussakin. Iso vika ja jos näin yliherkkänä aikakautena voisin sanoa, herkistyin muutamalle tipalle, siis kyyneltipalle. niin olin herkkä. Se tuntui pahalle. Hetken raotin verhoani ja heti sieltä pääsi kyynel karkaamaan. En olekaan niin paatunut likasäkki kuin kuvittelin olevani.

Mutta olen kaatopaikka. Antaa tulla vaan, otan kaiken vastaan, olen aina ottanut. kannan säkkiä olalla ja viskaan sen sitten pois. Tuntuiko se hyvälle, siis siitä kaatajasta meinaan. Uskon että tuntui. Hän sanoi että en voi olla kaveri kun teen vain pelkkää pahaa oloa hänelle. Syyllistän kun kyselin  ja halusin sitten hiukan tietääkin tarkemmin. Eikö se olekaan enää välittämistä lähimmäisestä kun kyselee että mitä nyt on, miksä sulla on kun et vastaa puhelimeen. Se on syyllistämistä. Se on toiselle kipua. Viis minun kivuistani.

Se on syyllistämistä kun ihmettelin kun loppui yhteydenpito kuin seinään. Lomalle lähti. Eli lomalle myös minusta tuumasin. Eihän kukaan kavereitaan jätä kuin pystymetsään ilman syytä, eihän? Vai sekö on normaalia nykyään, ettei sanota mitään hävitään vain lomailemaan ja kaveri sitten saa ihmetellä no mikä sille tuli ja kun kysyy, sitä heti syyllistää toisen. On tämä outoa. En tajua enää. Sitä saa muotoilla sanansakin niin hienosti ettei vaan loukkaa ketään, ettei satuta ketään. Pitää ottaa huomioon toisen mieliala, osata lukea näkymättömiä ihmisiä ja toisen ajatuksiakin. No minä olen paha ihminen. Niin paha että kaveritkin kaikkoaa. No kai minussa sitten on vikaa.

Ja miten monta kertaa minä kivuissani avasinkaan sen oven. Ei sitä kukaan arvosta eikä näe. Ei näe sitä hyvää mitä oli. Näkee vain sen kivun jota tein. Miten se menikään. Ihminen on toiselle peili, no eihän siihen voi uskoa kukaan, eihän.

Sano kaatopaikka Leo vaan, ei tässä muuta moi!

ain niin kiva kun alkoi uusi vuosikin, minullakin mukavasti, kaatopaikalla.