perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kuuntelen tuulta runojani

se soi yhä vahvemmin korvissani
herkillä kuuloluiden nupuilla
vasta puhkeavat kukkaan
uuden kesän tullessa


Vanha vuosi repi tärykalvojani
ohuita seittejä jakoi poluiksi
kivettyneiksi kulkea
tämän ontuvan ihmispolon

Ehkä tänään
kuulen myös lintujen laulua
lumihanget ovat kimalteisia
näen ne silmilläni
jotka tähyilevät taivaalle
 etsiäkseen hattaroita
joita en vielä kuule

-------------------


aurinko maalaa kultajyviä ikkunoilleni
tihrustan niitä kyynelten läpi

en minä ikävästä itke
roskia keräävät pitkät ripset
ne jotka synnyttäessäni hävisivät

pauhaa meri
pauhaa tuuli

olen iloinen
saan ne vielä iholleni kruunuksi


--------------------------------


muistatko äiti kun kuljimme peräkanaa lyhtypylväinen välejä
pelleilit äitisi kanssa
minä loittonin kauemmaksi
en kuulunut samaan perheeseen

Mutta nyt
ne pylväät ovat poissa
nauru raikuu vielä
eikä taida unohtuakaan
kuin vasta sitten kun kuuloni menetän
tai en muista mikä se oli



Runot omiani EH no copy!

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Surun tie -runokirjani



Kirjan kansi on pieni mutta kyllä siitä jotain näkee.

 Tein äitini kuoleman jälkeen runoja lähes päivittäin pöytälaatikkoon, tunteistani, miltä juuri sinä päivänä olo tuntui ja nyt oli aika täysi jotta voin ne laittaa näkyville.

Kun kuolema on tuoreena, ei kaikkia runoja voi esittää julkisesti, se sattuu. Aika auttaa ja haalistaa surun elämään kuuluvaksi.

Kun Mediapinnalla oli tämä hieno runokirja tarjous, päätin suruni pukea kansiin ja sen heille lähetin, ja tässä on tulos.

Olen ollut saattohoitajana monia vuosia ja kun kirjoitin näitä runoja, he kaikki vilisivät myös muistoissani. Suru toi heidätkin näkyville.

Surun jokainen tuntee erilailla, minä koin sen näin kuten kirjan runot ovat. Osan jätin pois, ne kaikista herkimmät. Ne jäävät olemaan vain minulle äidistäni.

Olisin toki voinut kirjoittaaa paremmin, aina voi kirjoitta paremmin. Olisin voinut tehdä erilailla mutta tein näin. Ehkä siellä on virheitä, tai sanat eivät soinnu yhteen, ovat hankalia, eivät ole hyviä runoja, ehkä eivät. Mutta ovat minun suruni.

Olisin voinut tehdä hyviä runoja, en osaa. Mutta kirjoitin omaa suruani, ei ne sanat kysele voiko ne niin olla vai ei, ne ovat osa surua. Osa minua, elämääni kokonaisen vuoden.

Toivon että tämä pieni runokirjanen antaa voimaa heille jotka suruissaan matkaavat eteenpäin, ette ole koskaan yksin.
Suru on aina läsnä tavalla tai toisella, eikä se kysele lupaa tulla kylään.

Kirjaa saa ostaa Mediapinnasta.





Puristava ote
kylmillä sormilla
Tunsin hiussuoniston katkeavan
sieluni sopukoissa jäät sinkoilivat
kaiken tuhoten

Mihin katosivat helmikuiset
hohtavat hanget
Auringon hellimät talventörröttäjät

Mihin hävisivät tähdet
mihin luovuuteni helmet

Veit myös kirjaimet
vääristit värini

Mitä sain tilalle
kuristavan otteen



---------------------------------


 
Kuljen ja katson
rikki revittyjä seiniä
tapetin keltaista pintaa

Talon seinustalla itkee tuuli
varjoja luovat harmaat pilvet

Loputonta vaikerrusta
kaivolla soi menneisyys


Tässä muutama runo kirjasta. Aiheena raskas mutta koskettava.