tiistai 2. toukokuuta 2017

Sateen tuomaa -runoja

Pöly haihtuu, se katoaa tuuleen
kasvoilla hymyttömyys.

Virheetön iho huokuu kuolemaa
sateen alakulo ottaa syliinsä
helliäkseen veneessä olijaa.


Ei ole päivässä valoa
ei sydänten tulilla huutajia
itkijät ovat pukeutuneet mustaan.


Kaiku korvaa sanat
väsymys on taivaltanut jo kauan
ei se vielä ole perillä

ei se vielä ole luovuttanut
otettaan minusta
varteni on jo heikko.


------------------------------

Alun ilosta jäi kumpuavat haudat
ne täyttyvät yksitellen, mutta piripintaan

käteni on puristuksissa
jalkani tunnottomat

näkisit pääni sisälle
se kaaos on mennyttä
nyt soivat pimeät urut.

.....................................


Tyhjä on arkkuni sisin
poissa kantajat

minä laskeudun siivilleni
unien maailmaan
jäädäkseni olemaan
valona
joka ei pala


Mikä vaivaa taiteilijaa
onnen kannel on rikki
sydän täynnä kylmää

askel on jättävä painumia
sieluun asti.



-eh-

1 kommentti:

  1. Vaikuttavia runoja! Vetävät hiljaiseksi ja saavat mietteliääksi. Joko siellä ollaan viimeisellä virralla, siis runoissa?

    VastaaPoista

Kiitän kommenteistanne, välillä unohdan erikseen sen sanoa.
Lukeminen, matkailua äärettömyyteen.